Tavoitteena olla maailman paras 

Oulaisissa päätoimipaikkaansa pitävä Vepe-Icepro kehitti uuden innovaation jääkiekkokaukalomarkkinoille.

Oulaisissa päätoimipaikkaansa pitävä ja jääkiekkokaukaloita globaalisti valmistava Vepe-Icepro Oy on tehnyt alaa mullistavan innovaation. Led-paneeleilla peitetty jääkiekkokaukalo antaa mahdollisuuden uudenlaisille visuaalisille tehosteille ja dynaamiselle mainonnalle.  

Toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoo, että led-kaukalon kehitystyö alkoi jo vuosia sitten, kun ensimmäinen 360led-kaukalo toimitettiin vuonna 2021 Tampereelle Nokia Areenaan. 

”Se oli yhdessä Tampereen seurojen Tapparan ja Ilveksen kanssa meille tärkeä pilottiasiakkuus myös kehitystyön kannalta. Heidän kanssaan kehitimme tuotteen, jonka tärkeimmät edut ovat yleisön viihtyvyyttä parantavat show-elementit, yhteistyökumppaneille ja seuroille lisää arvoa tuovat mainosmahdollisuudet, helppo muokattavuus areenan eri käyttäjien tarpeisiin ja tehokas tapa tarvittaessa purkaa ja kasata kaukalo areenan muiden tapahtumien ajaksi”, Riku Kallioniemi kertoo. 

Riku Kallioniemen mukaan led-kaukalo on suunniteltu niin, että sen elinkaari on yhtä pitkä perinteiseen kaukaloon verrattuna. Energiankulutus riippuu sen käyttötavasta.  

”Karkeasti sanottuna sen energiankulutus on otteluiden aikana noin sähköauton ajamisen verran. Samalla tietysti säästetään perinteisten printtimainosten tuotannolta, joka etenkin NHL:ssä on merkittävä kulu”, Kallioniemi tietää. 

Vaikka led-kaukalo on nyt Vepe-Icepron ”kruununjalokivi”, ei perinteisten kaukaloiden valmistaminen ole suinkaan päättymässä.  

” Suurin osa kaukaloistamme on erilaisia perinteisiä kaukaloita. Silloin kun led-kaukalon edut eivät ole hyödynnettävissä, joku perinteinen kaukalo on erinomainen valinta”, Riku Kallioniemi tähdentää.  

Suomen lisäksi Vepe-Icepro on valmistanut led-kaukaloita tähän mennessä Sveitsiin, Saksaan, Ruotsiin, Tsekkeihin ja USA:han. Kallioniemen mukaan suurin kysyntä on siellä, missä ammattijääkiekkoa pelataan, eli Pohjois-Amerikassa ja Euroopan isoissa kiekkomaissa.  

Juuri led-kaukalo oli syy, minkä ansiosta Vepe-Icepro sai markkinan auki suureen ja mahtavaan Pohjois-Amerikkaan. Samalla yritys havaitsi, että heidän osaamiselleen on siellä kysyntää.  

” Siellä on kuitenkin hyvä olla myös paikallista toimintaa jo yksistään pitkien etäisyyksien vuoksi. Meillä oli aiemmin jo useita hyviä yhteistyökumppaneita Pohjois-Amerikassa, ja yhden niistä kanssa keskustelut syvenivät niin että sovimme yrityskaupasta. Nyt meillä on siellä tytäryhtiö, jossa on meidän Suomen yhtiömme lailla erittäin kovaa osaamista tältä toimialalta”, Kallioniemi toteaa. 

Oulaisten tehtaalla on töissä noin 50 henkilöä. Kesäisin työtä riittää vielä suuremmalle joukolle. Riku Kallioniemi on onnellinen siitä, että heillä sama henkilökunta tuntuu pysyvän pitkään.  

” Kun olemme kasvaneet, toki tarvitsemme myös uutta henkilökuntaa ja osaamistakin. Oulaisiin olemme toistaiseksi hyvin pystyneet rekrytoimaan uusia ammattilaisia”, toimitusjohtaja kiittelee. 

Vepe-Iceprolla on jo 50 vuoden kokemus jääkiekkokaukaloiden valmistamisesta. Nykyinen yritys syntyi vuonna 2023, kun Tuusulassa toimiva Vepe Oy Peltonen ja ylivieskalainen Icepro Oy löivät hynttyyt yhteen. Tätä ennen Icepro oli ostanut konkurssiin menneeltä oulaistelaiselta Raita Sportsilta kaukalotoiminnat.  

Tällä hetkellä Vepe-Icepro on myyntivolyymiltaan ja asiakaskunnaltaan Euroopan suurin jääkiekkokaukaloiden toimittaja. Tytäryhtiö mukaan lukien liikevaihto on tänä vuonna noin 20 miljoonaa. Tämä ei kuitenkaan Vepe-Iceprolle riitä. Se haluaa olla maailman suurin.  

Vepe-Icepron toimitusjohtaja Riku Kallioniemellä on vankka kokemus ammattikiekkoilijana sekä seura- ja liigajohtajana. Vaikka yritysmaailma on vienyt sittemmin miehen mukanaan, ei urheilun seuraaminen ole jäänyt paitsioon.  

” Olen kyllä edelleen jääkiekkomies, seuraan sitä ja minulla on paljon ystäviä siitä maailmasta. Se riittää mainiosti, on todella hienoa olla yhdessä kovien ammattilaisten kanssa tekemässä Vepe-Iceprosta maailman parasta jääkiekkokaukaloiden toimittajaa”, Riku Kallioniemi lupaa. 

Takaisin Jutut -sivulle