Teiden ylitykset ja risteykset suurimpia vaarapaikkoja
Koululaisia on jälleen runsaasti liikenteessä, jolloin autoilijoiden on syytä höllentää kaasujalkaansa.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun liikenteessä saa olla erityisen valppaana. Pyöräteillä ja suojateiden yli kulkee erilaisin kulkuneuvoin pieniä ja vähän suurempia koululaisia. Ylikomisario Veijo Alavaikko Jokilaaksojen valvonta- ja hälytysyksiköstä muistuttaa, että näkymä kevyen liikenteen väylälle on auton ratista katsottuna aivan erilainen kuin miltä tilanne näyttää koululaisen näkövinkkelistä.
”Autoilijalla on erityinen varovaisuusvelvollisuus, kun se näkee liikenteessä lapsia. Käytännössä tämä velvoite tarkoittaa muun muassa sitä, että vauhtia pitää vähentää, eikä silloin tuijoteta merkittyjä nopeusrajoituksia, ei käytetä puhelimia, eikä katselle viereisellä penkillä istuvaa keskustelukumppania, ei kelloa tai maisemia”.
Autoilijan on syytä muistaa, että lapset saattavat säntäillä tielle tai suojatielle, eivätkä he ole aina niin tarkkana väistämisen suhteen.
”Lapsi voi olla impulsiivinen ja yllättävä liikkeissään. Sitä eivät lait valitettavasti voi kokonaan estää”.
Vaarallisimpia kohtia liikenteessä ovat aina teiden ylitykset ja risteykset. Niissä tapahtuu suurin osa onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Pyörällä, jalkaisin tai muulla kulkuneuvolla kulkevan lapsen tai nuoren voi alkaa odottamatta, jolloin autoilijan täytyy varautua muuttuneeseen tilanteeseen vauhtiaan alentamalla. Etenkin risteyksissä on syytä olla varuillaan, sillä niitä lähestyvien autoilijoiden on tarkkailtava edessä olevaa ympäristöä 3—4 eri suuntaan, mikä voi tarkoittaa sitä, että yhteen suuntaan katsominen ei kestä kuin puoli sekuntia, jos sitäkään. Oman näkemistä haittaavan seikan aiheuttavat lisäksi tienviitat, liikennemerkit, puskat ja muut tienkäyttäjät.
Erityinen ilmiö, mikä aiheuttaa vaaratilanteita päivittäin myös Oulaisissa, on nuorten kännykän käyttö liikenteessä.
”Kaikista tärkein ohje on nopeuden alentaminen niin hiljaiseksi, että vähän hävettää, silloin kun ajetaan lähellä koulua, koulun alkamisen tai päättymisen aikana”.
Veijo Alavaikko pitäisi hyvänä asiana, jos niin kouluissa kuin aikuisten autoilijoidenkin keskuudessa perehdyttäisiin pyöräilijän väistämissääntöihin tietä ylitettäessä.
”Liian usein näkee sitä, että pyöräilijä ajaa vauhdilla suojatielle auton eteen, vaikka pyöräilijä olisikin siinä kyseisessä paikassa väistämisvelvollinen. Kyllä pyörälläkin saa tietyissä paikoissa ylittää tie ajamalla, mutta väistämissäännöt pitää opetella ja niitä pitää noudattaa”.
Liikennekäyttäytymistä Veijo Alavaikko pitää Oulaisissa vaihtelevana ja monenkirjavana. Hänen mukaansa suuri osa noudattaa liikennesääntöjen lisäksi erittäin kiitettävästi yleistä varovaisuutta kaikessa liikkumisessa. Mukaan mahtuu kuitenkin myös toisenlaisia kulkijoita.
”Osalla on itsekäs ajattelutapa, johon kuuluu usein kiire ja ajattelu, että menkää te siitä edestä pois nyt, kun minulla on kiire. Pienellä osalla on hyvinkin piittaamaton tyyli ajaa”.
Veijo Alavaikko kertoo liikkuvansa Oulaisten keskustassa päivittäin ja näkee siellä huomattavaa ylinopeutta ajavia autoilijoita. Toinen huolta aiheuttava tienkäyttäjäryhmä ovat mopoilijat, jotka tulevat keskustaan ajamaan keula pystyssä. Lisäksi monella ei ole äänenvaimennin laillisessa kunnossa.
”Tämä näyttää jatkuvan vuodesta toiseen ja osoittaa jonkinlaista omituista piittaamattomuutta muista. Ei osata jostakin syystä hoksata, kuinka se herättää muissa tienkäyttäjissä ja keskustassa asuvissa pahennusta. Puhumattakaan yhdellä renkaalla ajamisen vaarallisuudesta”.