”Tuuba-Jussi” nauttii edelleen RSO:n konserteista

Kun televisiosta tulee Radion sinfoniaorkesterin konsertti, on se juhlapäivä monessa perheessä, niin myös oulaistelaislähtöisen Eino Takalo-Eskolan kotona. Eikä mikään ihme, sillä Takalo-Eskola aloitti soittamisen RSO:ssa vuonna 1980 ja jatkoi uraansa samassa kokoonpanossa aina eläkeikäänsä saakka. Hän myöntää rehellisesti, että nykyisten soittajien soitto kuulostaa paremmalta kuin hänen aikakaudellaan.
”Ei sitä käy kiistäminen. Soittajat ovat parempia kuin ennen. Mutta sehän on aivan luonnollista. Kyllä asioiden pitääkin mennä eteenpäin”.

Sen kokenut tuuban soittaja on pistänyt merkille, että yhä useampi RSO:n soittaja on nykyään ulkomaalainen. Kertooko tämä sitten ehkä siitä, ettei suomalainen musiikin- ja soitonopetus enää pärjää kansainvälisellä mittarilla mitattuna?
”Luultavasti näin voi olla. Ja onhan se tosiasia, että meidän musiikkikulttuurimme on muuttunut. Esimerkiksi soittokuntia ei ole niin paljon kuin ennen vanhaan”.
Eino Takalo-Eskolan mukaan yhä useampi huippusoittaja valitsee instrumentikseen ennemmin esimerkiksi kitaran kuin jonkin klassisen soittimen.
”Kyllähän se on hirveä työ lähteä harjoittelemaan jotakin klassista soitinta, kun se on vielä hyvin yksinäistä hommaa”.

Arki RSO:ssa oli Eino Takalo-Eskolan aikaan hyvin tarkkaan suunniteltua. Harjoitukset alkoivat arkena kymmeneltä ja päättyivät iltapäivä kolmelta. Kerran viikossa oli konsertti, ja esiintymismatkoja riitti vähän väliä. Useat niistä suuntautuivat myös ulkomaille.
”Eniten mieleeni jäi matka Australian Perthiin. Asuimme kaksi viikkoa samassa hotellissa, jota vastapäätä oli meidän konserttisalimme. Vapaa-aikaa jäi siis paljon ja eräänä päivänä päätimme mennä uimaan, kun lämpömittari näytti 18 astetta. Paikallinen lehti kirjoitti seuraavana päivänä, että hullut suomalaiset menivät pakkaselle uimaan. Siellähän normaalilämpö on sellaiset 30 astetta. Silloin vaan sattui olemaan 18 astetta ja me saimme haukut niskaamme”, Takalo-Eskola nauraa.

RSO:n kapellimestareista Takalo-Eskolalle ehtivät tulla tutuiksi niin Paavo Berglund, Sakari Oramo, Jukka-Pekka Saraste kuin Esa-Pekka Salonen. Kukin heistä oli oma persoonansa.
”Esimerkiksi, kun Paavo Berglund oli meillä kapellimestarina ja olin kuuntelemassa yksiä harjoituksia, innostui hän piiskaamaan selloja ja sai niistä irti enemmän kuin kukaan muu kapellimestari. Vastakohta Berglundille oli sitten Sakari Oramo, joka on hirveän ystävällinen eikä sano pahaa sanaa kenellekään”.

Nuoruutensa Eino Takalo-Eskola vietti Oulaisten Saariperällä. Lapsuuttaan hän kuvailee normaaliksi sen ajan maalaiselämäksi. Takalo-Eskolan kotitilalta löytyi kuusi lypsylehmää ja hevonen. Välillä pilttuussa röhki sika ja laitumella juoksivat lampaat. Eino Takalo-Eskolalla oli viisi veljeä, joiden kanssa keksittiin mitä ihmeellisimpiä kisailuja naapurin poikia vastaan.
Vuonna 1957 päätti Eino Takalo-Eskola liittyä Oulaisten torvipoikiin. Tuuba valikoitui soittimeksi siitä syystä, että torvipojissa soittimet annettiin yleensä soittajien koon mukaan. Mitä isompi poika, sitä isompi instrumentti. Takalo-Eskola innostui tuuban soitosta niin paljon, ettei häntä tahtonut saada soittoharjoituksista pois oikein millään.
”Meitä jäi aina pieni porukka soittamaan harjoitusten jälkeen. Kerrankin isä tuli hakemaan minua hevosen kanssa. Ulkona oli jo säkkipimeää ja hän sanoi, että kyllä sitä pitäisi jo vähitellen kotiinkin päin lähteä”.

Musisointi jatkui myös Eino Takalo-Eskolan kotona. Hänen vanhin veljensä soitti haitaria ja nuorin veli viulua.
”Nuorin veljemme olisi ollut meistä lahjakkain soittaja, mutta hän ei soittamisesta sitten innostunut, vaan jatkoi kauppakouluun. Vanhin veli oli sen sijaan mukana orkesterissa nimeltä Rytmipojat, jonka mukana hän kävi keikoillakin”.
Toinen pitkä rupeama Eino Takalo-Eskolan uralla liittyy Oulun Varuskuntasoittokuntaan, jossa hän viihtyi 20 vuoden ajan. Armeija-aikaan sattui myös yksi soittouran virstanpylväistä, nimittäin armeijan soittomestaruuskilpailuissa saatu ykköstila.
Tänä päivänä Eino Takalo-Eskolalle on kertynyt ikää 77 vuotta. Hän viettää rauhallista eläkeläisen elämää Hyvinkäällä. Soittamista hän kokeili vielä taannoin, mutta se oli hänen mielestään enemmän epämääräistä tuhinaa, joten yritys jäi siihen.
”Ja olin myös taannoin myös sydänleikkauksessa, enkä ole senkään takia vihtinyt enää soittaa. Vaikka ei lääkäri ole sitä kieltänyt”.
Eino Takalo-Eskolan lempinimeksi muotoutui vuosien varrella ”Tuuba-Jussi”. Hänen ystäviensä mukaan tämä nimi kuvastaa miestä oikein hyvin: vaikka hän on tehnyt mittavan uran ammattilaisena, on hän edelleen kaikille se vaatimaton, mutta soittotaidoiltaan kiistattoman taitava Tuuba-Jussi.