Ukrainan sodalla on pitkä laahus

Ukrainan kohtaloksi on koitunut vuosisatojen ajan sen maantieteellinen sijainti. Euroopan kartalla se on yhä rajamaa idän ja lännen välimaastossa. Ukrainalaisten alueiden hallinnasta sen itäiset ja läntiset naapurikansat ovat taistelleet asein ja aattein keskiajalta lähtien.
Niinpä Ukrainan historiaa tunteville sodaksi muuttunut selkkaus on tavallaan pitkää jatkumoa. Nyt Ukrainan itänaapuri Venäjä haluaa pitää sitä poliittisessa ja sotilaallisessakin otteessaan niin, ettei se voisi solmia merkittäviä siteitä länsimaihin.
Valtiona Ukraina on melko nuori. Vuosisatoja ukrainalaiset elivät monenlaisissa ruhtinaskunnissa alkaen Kiovan suuriruhtinaskunnasta, jatkaen mongolien hallitsemaan Kultaiseen ordaan ja kasakkavallan hetmanaattiin.

Ukrainalaisten Venäjä-suhteissa ensimmäisenä merkkipaaluna oli kasakkaruhtinas Hmelnytskyin ja Venäjän tsaarin liitto vuonna 1654 katolisten länsinaapureiden ja islamilaisen etelänaapureiden osmannien valtapyrkeitä vastaan.
Ensi kerran ukrainalaisten asuinalueita liitettiin Venäjään hallintaan Puolan – Venäjän sodan päättäneessä Andrusovon rauhassa vuonna 1667. Suuren Pohjan sodan aikaan kasakkaruhtinas Ivan Mazepa tavoitteli irtautumista Venäjästä. Hanke epäonnistui, kun Ruotsin sotaväki koki tappion Pultavan taisteluissa.

Suuressa Pohjan sodassa Ruotsin kuninkaan joukoissa taisteli myös suomalaisia. Lieneekö tämä ollut ensimmäinen kerta, että suomalaisia oli mukana ukrainalaisten selkkauksissa. Tuhansia ukrainalaisia Neuvostoliiton sotilaina kohtasi suomalaisia Raatteen tiellä talvella 1939, kohtalokkain seurauksin.
Ukrainan tavoin Suomikin on ollut kiistelty rajamaa lännen ja idän välissä. Rajamaan kansoina meillä on menneisyydestä vertailtavia kokemuksia. Niitä on myös viime ajoilta esimerkiksi kysymyksenä, kuinka paljon voimme liittoutua länsivaltioiden kanssa idän uhkia vastaan.

Euroopan kansoja inspiroinut kansallisuusaate virisi ukrainalaistenkin keskuudessa 1800-luvun puolivälistä lähtien. Venäjän tsaarit kokivat tällaiset aatteet uhkaavana separatismina niin ukrainalaisten kuin suomalaistenkin osalta ja pyrkivät niitä tukahduttamaan.
Vasta viimeisen tsaarin jälkeen ukrainalaisetkin saattoivat tavoitella itsenäisyyttä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen ukrainalaisten eduskunta Rada kieltäytyi tunnustamasta bolshevikkien neuvostovaltaa ja julisti Ukrainan kansantasavallan perustetuksi.
Ukrainan tasavalta jäi kuitenkin vain tavoitteeksi noina rauhattomina aikoina, jolloin maailmansotaa sodittiin päätökseen ja ukrainalaiset itsekin kiistelivät valtiomuodostaan. Heidän kohtalokseen tuli lopulta liittyä Neuvostoliittoon, jopa sen perustajiksi vuonna 1922.

Neuvostoliiton osatasavaltana Ukrainassa koettiin monenlaisia vaiheita seitsemän vuosikymmenen ajan. Pahimpia olivat vuodet 1930 – 32, jolloin Ukrainankin maatalous kollektivisoitiin. Seurauksena viljan pakkoluovutuksista oli holodomor, nälänhätä, johon kuoli arviolta viitisen miljoonaa ukrainalaista.
Ukraina itsenäistyi romahtaneesta Neuvostoliitosta vuonna 1991. Sen sijainti Venäjän rajanaapurina on yhä kohtalokasta kuten vuosisatoja tätä ennen. Tämä todentuu nyt uusimmassakin sodassa naapurusten kesken.

Vesa Jaakola

emeritusdiplomaatti