Valkolakkien juhlaa

Juuri kun ylioppilaslasten perheet puuhaavat merkittävää juhlapäivää kotiinsa, niin ennusteet lupaavat kylmää ja vesisadetta. Yhtälö on rasittava, sillä olisi paljon helpompi hoitaa tarjoilu ja keskustelut pihalla ja kodin sisätiloissa yhteensä.

Minua aina huolestuttaa, miten vanhemmat jaksavat ja jos jaksavat valmistaa juhlat, niin jaksavatko he iloita vielä juhlapäivänäkin?
Maamme tulevat puurtaja, päättäjät ja uutta luova sukupolvi painaa nyt valkolakin päähänsä ja lähtee kohti opiskelua ja tulevaisuutta. He ovat jo kymmenen vuoden kuluttua täysillä pohtimassa tämän maan tulevaisuutta.

Pitää toivoa, että elämme silloin rauhassa ja itsenäisessä Suomessa. Heillä on edessään vähän samanlainen Suomi kuin meilläkin oli. Omasta kukkarosta sai maksaa matkat koulutuspaikkakunnille, itse ostaa ruuat, kirjat ja maksaa lukukausimaksut. Näitä jälkimmäisiä ei juuri nyt vielä ole, mutta pahaa pelkään, että sekin aika on tulossa. Joka tapauksessa tämän ylioppilassukupolven tie tähtiin on omakustanteisempaa kuin edellisten ylioppilaiden.

Minun sukupolvellani oli kiire opiskella ja päästä töihin. Tällä sukupolvella työllisyysnäkymät Suomessa ovat huonommat.
Mutta ei kannata maalata synkkyyttä. Aika voi muuttua paremmaksi kuin nyt. Näin ainakin kyselyn mukaan nuoriso ajatteli ja taisi olla niin, että pojat uskoivat parempaan tulevaisuuteen kuin tytöt.

Olipa kuinka tahansa, niin nyt ei kannata synkistellä, vaan odottaa ensi viikonloppua ilolla ja riemulla. Yksi vaihe elämässä on ohi ja uusi odottaa kulman takana.
Onnea matkaan teille uusille ylioppilaille.