Mainos

Vuoden liikuntapalkinto Antti Vikströmille – kulttuuritekopalkinto Rompoolille

Antti Vikström piti oulaistelaisjousiampujien mainetta yllä viime kesän Tokion olympialaisissa.

Oulaisten kaupunki on jakanut vuoden 2021 vuoden nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalkinnot. Palkinnoista päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valitsema työryhmä. Palkinnot jaettiin Honkamajalla järjestöjen joulupuurotilaisuudessa.

Ryhmän tekemän harkinnan mukaan vuosittain voidaan jakaa myös erityispalkinto yksityiselle, yhdistykselle tai yritykselle toiminnasta liikunnan, nuorison tai kulttuurin eteen tehdystä työstä. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet Oulaisten Osuuspankki ja Rakennusliike Sorvoja.

Tänä vuonna erityispalkinto myönnettiin Antti Epäilykselle hänen pitkäaikaisesta toiminnastaan paikkakunnan ja laajemmankin alueen tapahtumien taustavaikuttajana äänentoisto- ja esitystekniikkapalvelujen tarjoajana.

Vuonna 1981 Antti perusti Oulaisten Ohjelmapalvelu-yrityksensä tarjoamaan erilaisia äänentoistopalveluja. Taustalla oli oma harrastus ja kiinnostus erilaisiin äänilaitteisiin. Myöhemmin mukaan tuli myös joksikin aikaa artistien ja yhtyeiden välitystoimintaa, mutta laaja-alaisten äänentoisto- ja esitystekniikkapalvelujen tuottaminen on pysynyt kaikki menneet 40 vuotta toiminnan kivijalkana. Toimialueena on koko maa, mutta pääsääntöisesti työt keskittyvät kuitenkin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin.  Tarvetta on ollut niin julkishallinnossa, liike-elämässä, yhdistystoiminnassa kuin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen eri osa-alueilla.

”Vuosien ja vuosikymmenten aikana olemme oppineet tuntemaan Antin luotettavana ja ammattitaitoisena toimijana niin pienissä kuin isoissakin tilaisuuksissa, ja lukuisat ovat ne puhelut ja kauko-ohjaukset, joita Antti on tilaisuuksien järjestäjille antanut, kun se mikki ei toimi ja piuhat eivät kytkeydy oikein – ja ääni ei kuulu”, todetaan palkintoraadin perusteluissa.

Vuoden 2021 kulttuuripalkinnon saa vuonna 2005 perustettu oulaistelainen harrastajateatteriyhdistys Rompooli, joka on toimintavuosiensa aikana tehnyt todeksi tuota alussa kerrottua Lavasteen tekstiä. Laadukasta komediaa ja draamaa, pääasiassa kesällä, Väinölänrannassa. Perinteisessä kesäteatteripaikassa, jossa haasteita ei ole asettanut pelkästään kosken kohina tai ilta-aurinko. Välillä on ihmetelty edellisillan jälkeen näyttämölle ilmestyneitä nuotionpohjia, putsattu penkkien välistä rikkaruohoja, kerätty puupenkkien päälle räsymattoja, korjattu katsomon päälle asetettua pressukattoa tai esiinnytty lähes nollakelissä ja vesisateessa. Kaikesta tästä huolimatta Rompoolin näyttelijät ovat tarjonneet kesästä toiseen laadukasta ja viihdyttävää teatteria, joka on näkynyt kiittävänä palautteena niin yleisömäärissä kuin yleisön palautteissakin. Toiminnan alussa vaihdelleet ohjaajat ja nyttemmin viime vuosina Johanna Saarela ovat löytäneet uusia, yllättäviäkin taitoja näyttelijöistä, ja yhdessä valitut tekstit ovat tuottaneet kävijöille kesäteatterikokemuksen, joka kuuluu niin saumattomasti suomalaisen kesän tapahtumakulttuuriin.

”Lämmin kiitos teille kaikille Rompoolin väki, yhdessä ja erikseen, että olette jaksaneet tuottaa iloa, ja joskus kyyneleitäkin, meidän oulaistelaisten teatterikokemuksiin – luvassa on paremmat puitteet, viimeistään kesällä 2024, kun Väinölänpuiston ja -rannan alue valmistuu”, luvataan palkintoraadista.

Vuoden 2021 Nuorisotekopalkinnon saaja on Oulaisten Nuorisokuoro. Liikuntapalkinnolla palkittiin puolestaan kesäolympialaisiin itsensä ampunut jousiampuja Antti Vikström.

Takaisin Jutut -sivulle