Vuoden vanhus Esko Suutari: Elämä on ihan hyvä harrastus 

Esko Suutari on vuoden vanhus Oulaisissa. Valinta julkistettiin viime viikon torstaina vanhustenviikon päätösjuhlassa seurakuntakodilla. Karjalassa syntyneen Suutarin tie vei Hämeen kautta Oulaisiin vuonna 1969. Vaikka hänen juurensa ovat tiukasti Karjalassa, alkoi Oulainen tuntua kodilta muutaman vuoden asumisen jälkeen.  

”Tämä on lasteni synnyinseutu, vaikka aluksi tunsin itseni tullista tulleeksi”, Esko Suutari myöntää. 

”Kun päätyy sodan jälkeisessä Suomessa opettajan jaloon ja arvostettuun ammattiin, voidaan sitä pitää yksilötasolla jonkinlaisena sankaritekona”, kuvailee Esko Suutari myöhempää työuraansa kansankynttilänä.  

Esko Suutarin mukaan Oulaisissa on aina ollut hyvin helppo elää ja asua. Hän on pyrkinyt olemaan hyvänä esimerkkinä kollegoilleen ja muistuttanut itseään siitä, että rehellisyys maan perii ja rakasta lähimmäistäsi. Suutarin rakkain harrastus on ollut kuorolaulu. Mies on ollut mukana viidessä eri kuorossa. Runoja Suutari on kirjoittanut nuoresta asti. Niitä on julkaistu monessa sanomalehdessä ja vuonna 2025 Esko Suutari voitti valtakunnallisen runokilpailun. Suutarin kolmas merkittävä aktiviteetti on ollut jumalanpalvelusryhmässä toimiminen.  

Kukkakimpun saatuaan Esko Suutarilla oli vaikeuksia löytää sanoja suustaan. Niin otettu hän tästä valinnasta oli. 

”Tämä tuntuu hämmentävältä. Olenko minä oikeasti ansainnut sen. Uskon kuitenkin, että valintaa on perusteellisesti mietitty, kun tällaiseen tulokseen on tultu. Otan palkinnon ylpeydellä vastaan ja haluan jakaa sen kaikkien ikäihmisten kanssa”, Suutari kertoo. 

Esko Suutarin mukaan vanhuus on elämänkoulun ylintä luokkaa, jossa päättötodistus on vielä saamatta. Hänen mukaansa elämää oppii vain elämällä.  

”Siinä koulussa kaikki ovat oppilaita ja kaikki oppivat kaiken”, hän muistuttaa. 

Suutarin mielestä hyvä terveys ja hyvät ystävät ovat oiva perustus, jonka päälle voidaan rakentaa hyvä elämä.  

”Ihminen kaipaa ihmisen luo. Se on tosiasia, joka luo vahvan sosiaalisen perustan elämälle. Yksin ollessakaan ei tunne itseään yksinäiseksi, kun ystävien sydämet sykkivät samaa tahtia”. 

Esko Suutarin mukaan elämä on lahja, josta täytyy pitää hyvää huolta.  

”Aina ei tarvitse laulaa samaa ääntä, että syntyy sointuisa lopputulos. Erilaisuus tuo rikkautta elämään. Elämä on elämisen arvoinen asia ja ihan hyvä harrastus”, runoilee Esko Suutari.   

Takaisin Jutut -sivulle