Hd-aikaan siirtyminen näkyy Oulaisten työpajalla

Uuden teräväpiirto- eli hd-virittimellä varustetun television hankkiminen on juuri nyt ajankohtaista monessa kotitaloudessa, sillä peruskuvalaatuiset tv-lähetykset loppuivat Ylen kanavilla huhtikuun alussa. Muutaman kuukauden kuluttua signaali loppuu myös kaupallisilla kanavilla.

Siirtyminen hd-lähetyksiin on näkynyt selvästi myös Oulaisten työpajan elektroniikanpurkupajalla. Työvalmentaja Timo Vuoti kertoo, että heille tuli pari viikkoa sitten kertarysäyksellä noin vanhaa 20 televisiota, joista puuttuu hd-valmius. Televisioiden lisäksi työpajalle voi tuoda kaikkea muutakin pienelektroniikkaa.

”Otamme vastaan yksityisasiakkaiden pienelektroniikkaa maanantaista torstaihin kello 8-16 ja perjantaisin kello 8-14. Tekniikkaa kehittyy kovaa vauhtia ja usein on rahallisesti järkevämpää tuoda laite suoraan kierrätykseen kuin alkaa korjata sitä”, neuvoo Timo Vuoti.

Oulaisistakin löytyy Vestian hyötykäyttöasema, jonne käytöstä poistettua elektroniikkaa voi viedä. Timo Vuotin mukaan etenkin keskustassa asuville ja iäkkäämmille ihmisille työpaja voi kuitenkin olla parempi ja helpompi vaihtoehto.

”Yksikin päivä eräs vanhempi herra toi meille vanhan blenderinsä. Hän sanoi sen olleen autotallissa kahden vuoden ajan. Mies kysyi, että kannattaako sitä enää korjata. Totesin hänelle, että laitteen hinta on sitä luokkaa, ettei kannata. Niinpä hän jätti blenderinsä tänne ja me purimme sen”.

Työpajan elektroniikanpurkuosastolta löytyvät jätesäiliöt kaikkia kierrätykseen meneviä osia varten. Talteen otetaan niin komponentteja, piirilevyjä kuin johtojakin. Työvalmentaja Timo Vuotilla on kokemusta it-alalta, joten hän osaa neuvoa työpajan työntekijöitä, miten esimerkiksi tietokoneiden näytöt tulee oikeaoppisesti purkaa ilman turhaa hajottamista. Toki sitäkin toimenpidettä joudutaan joskus käyttämään.

”Esimerkiksi partakoneen purkamiseen on olemassa oma erikoisavaimensa. Tällaisen laitteen kohdalla joutuu hieman enemmän tekemään, että saa piirilevyn ja metalliosat irti”, sanoo Timo Vuoti.
Julkisuudessa on ollut paljon puhetta ja spekulaatiota siitä, jatkaako työpaja entisellä paikallaan Sampsankadulla saman katon alla Työllisyyspalvelukeskus Portin kanssa. Timo Vuoti ja muu työpajan henkilökunta on ainakin sitä mieltä, että nykyiset tilat ovat heille juuri sopivat.
”Tässä on sopivasti tilaa eri toimintoihin. Teemme lisäksi paljon yhteistyötä Työllisyyspalvelukeskus Portin kanssa. Tällaista synergiaetua ei monessa paikassa ole”, tietää Timo Vuoti.

Takaisin Jutut -sivulle