Hoitajat ansaitsevat arvostuksensa
40 vuotta sitten sairaanhoitajaksi Oulaisista valmistuneet kokoontuivat yhteen.
Viime vuoden joulukuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisten Oulaisissa koulutuksen saaneiden sairaanhoitajien valmistumisesta. Koulutus oli niin sanottu poikkeuskoulutus, koska sairaanhoitajista oli 1980-luvulla kova pula. Tämän vuoksi opetusta jouduttiin jopa lyhentämään. Alun perin kaksivuotiseksi tarkoitettu koulutus lyheni puolella vuodella.
”Mutta se olikin sitten todella tiukkaa aikaa, kun kaikki piti opettaa puolen vuoden aikana. Tenttejä saattoi olla kolme viikossa. Opettajatkin olivat väsyneitä, kun heidän piti paasata kahdeksan tuntia samasta aiheesta”, muistelee Oulaskankaalla työuransa aloittanut Anna-Maija Taanila.
Oulaisten lisäksi poikkeuskoulutusta annettiin Oulussa. Koulutuksesta ilmoitettiin sanomalehdessä. Hakijoita kurssille oli yli 300, joista 30 lopulta aloitti opiskelunsa Oulaisissa ja toinen mokoma Oulussa.
Oulaisissa opetusta annettiin entisen talouskoulun kellarikerroksessa. Tunnelma siellä oli tilojensa mukainen: seinät olivat betonia ja tilaa ei ollut yhtään liikaa. Kahvinkeittimenkin opiskelijat joutuivat ostamaan omilla rahoillaan.
Itse opetus oli kuitenkin hyvää. Ritva-Liisa Hannula muistelee, että asioita opetettiin paljon käytännön kautta.
”Lääkärin ohjauksessa opeteltiin laittamaan tippaa, nenämahaletkua ja katetria. Opettaja istui selän takana, kun lääkkeitä jaettiin potilaille. Nyt tuntuu siltä, että kouluissa keskitytään tekemään enemmän vain tutkimuksia”.
Anna-Maija Taanila ja Ritva-Liisa Hannula kokoontuivat viime perjantaina Oulaisissa viiden muun 40 vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuneen kollegan kanssa. Osallistujat muistelivat lämmöllä menneitä opiskelu- ja työvuosiaan. 40 vuotta sitten töitä riitti ja sairaanhoitajia arvostettiin. Tilanne on aivan toinen tänä päivänä. Sairaanhoitajia joudutaan jopa irtisanomaan, vaikka samaan aikaan väestö ikääntyy ja auttavia käsipareja tarvittaisiin sairaaloihin ja terveyskeskuksiin yhä enemmän.
”Nyt hoitajia haetaan ulkomailta Filippiinejä myöten, mutta omia ei työllistetä”, ihmettelee Elli Lambacka.
”Tilanne näyttää tosi huonolta. Oulaskankaallakin oli parhaimmillaan yli 200 hoitopaikkaa, mutta nyt enää 18. Kyllä Oulainen häviää maailmankartalta, kun Oulaskangas ajetaan alas”, varoittelee Anna-Maija Taanila.
Eniten konkarihoitajia huolestuttaa se, miten apua saadaan hädässä oleville, jos sairaalaverkkoa karsitaan tämänhetkisellä tahdilla. Välimatkat kasvavat kasvamistaan.
”Oulaisissakin on Rautaruukki ja Ledenin tehdas. Mitä jos siellä sattuu jotakin? Missä ovat ambulanssit, jos ne ovat jo Paavolan suoralla menossa. Eräskin mummo selitti taannoin Olotilassa, että oli kaatunut yhtenä päivänä kadulla. Seuraavana päivänä hän kysyi hoitajalta, että missä hän on, niin hoitaja sanoi, että Taivalkoskella. Ikinä ei tiedä, että mistä itsensä seuraavana päivänä löytää”, toteaa Anna-Maija Taanila.
Mutta löytyy tämän päivän terveydenhuollosta toki paljon hyviäkin asioita. Esimerkiksi ambulansseissa on aina mukana ammattitaitoista henkilökuntaa. Tilanne oli aivan toinen vielä muutama kymmenen vuotta sitten.
”Jouduin kerran saattamaan potilasta keskussairaalaan ambulanssilla sunnuntaiaamuna. Sain lääkäriltä ohjeet hoitotoimenpiteistä. Kun aloin sitten ambulanssissa kysellä kuljettajilta, että onko heillä alan ammattitaitoa, kertoi toinen miehistä olevansa nosturinkuljettaja ja toinen taksikuski. Katsoin heitä pitkään ja odottelin vain, että milloin pääsemme sinne keskussairaalaan”, kertoo Ritva-Liisa Hannula vieläkin hieman kauhistunut ilme kasvoillaan.
