Lautatarhankadun autiotalon syttymissyy selvisi

Oulaisten Lautatarhankadulla paloi isokokoinen autiotalo varhain perjantaina. Oulaistelainen mies tunnusti sytyttäneensä tulipalon tahallaan. Kuva: Aleksi Olli

Oulaisten keskustassa Lautatarhankadulla varhain perjantaina aamuyöstä syttyneen autiotalon tulipalon syttymissyy on selvinnyt. Alustavassa puhutuksessa 50-luvulla syntynyt oulaistelainen mies on myöntänyt sytyttäneensä autiotalon tahallaan ja kertonut motiivista oman näkemyksensä. Poliisi tutkii tällä hetkellä tekoa nimikkeellä tuhotyö.  

Rakennus oli noin 200 neliömetrin kokoinen puurakenteinen autiotalo. Rakennus oli täydenpalon vaiheessa, kun pelastuslaitos saavutti kohteen. Rakennusta sammutettiin ulkoapäin ja estettiin tulipalon leviäminen läheisiin rakennuksiin ja maastoon. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Kohteessa oli 10 pelastuksen yksikköä.

Takaisin Jutut -sivulle