Huiman naisten kausi päättyi kovan taistelun jälkeen
Noin 120 silmäparia seurasi omiensa otteita sunnuntaina Oulaisten pesäpallokentällä, kun Oulaisten Huima taisteli Oulunsalon Vasamaa vastaan suomensarjan pohjoislohkon loppuottelusarjan toisessa pelissä. Oulunsalolaiset olivat ottaneet lauantaina 2-0 (8-1,8-7) voiton joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta, joten Huima oli sunnuntaina selkä seinää vasten.
Ottelu alkoi oulaistelaisten kannalta jälleen hermostuneesti. Ensimmäisen jakson esitys oli toisinto lauantailta: kotijoukkue pudotti palloja räpylästä ja vastustaja käytti tilanteet häikäilemättä hyväkseen. Jakso kirjattiin lopulta Vasaman hyväksi juoksuin 8-3. Toisella jaksolla osat vaihtuivat ja nyt oli puolestaan Huiman vuoro kurittaa kaveria sen omista virheistä. Jakso kirjattiin lopulta Huimalle 8-7.
Edessä oli siis aina yhtä jännittävä supervuoropari. Huima sai heti kärjen hyvin kakkoselle, mutta tämän jälkeen seurasi harmittava ykköspalo. Takatilanne siitä kuitenkin lopulta syntyi ja yksi juoksu. Hyvä paine ei silti kestänyt kauan, sillä tämän jälkeen tuloksena oli kolme turhaa ykköspaloa. Oulunsalon Vasama iski omalla vuorollaan taktiseen väärään lyödyn laittoman jälkeen pallon väliin ja sillä tasoitusjuoksun. Sen jälkeen pallo poltteli jälleen kotijoukkueen räpylässä ja Oulunsalo sai uuden tilanteen päälle. Vastustaja iski merkistä sauman puhki ja peli oli sillä selvä.
Oulaisten Huiman pelinjohtaja Matti Leponiemi ei alkanut jossitella lopputulosta.
”Paremmille hävittiin”, hän sanoi.
Koko kautta ajatellen Oulaisten Huima pelasi jälleen oikein hyvän kauden. Etenkin nuoriso-osasto joutui kantamaan peleissä isoa roolia.
”Nuoriso joutui kauden aikana kovaan paikkaan, kun tuli mukaan kesken kauden. Heille täytyy kyllä nostaa hattua. On kyse kuitenkin vielä c-tyttöikäisistä pelaajista, jotka ottivat oman paikkansa joukkueessa hienosti”, kiitteli Matti Leponiemi.
Matti Leponiemi luotsasi naisten suomensarjan joukkuetta nyt toista kautta. Hänen aikanaan naisten suoritukset ovat parantuneet kausi kaudelta. Vielä hän ei kuitenkaan osaa sanoa, tuleeko hän jatkamaan naisten peräsimessä ensi kaudella. Myös monen pelaajan jatko on vielä auki.