Huoltovarmuutta

Keskustan puoluevaltuusto kokoontui Vaasaan pari viikkoa sitten. Lauantain puheenvuoroissa toistui yksi kantava teema: turvallisuus. Se, millaisilla ratkaisuilla kestävimmin takaamme Suomen turvallisuuden ja rauhallisten olojen jatkumisen.
Puoluevaltuusto antoi valtuutuksen puoluejohdolle ja Keskustan edustajille maan hallituksessa kaikkien Suomen turvallisuuden kannalta tarvittavien ratkaisujen tekemiseen, sisältäen Nato-jäsenyyden hakemisen.

Eduskunta aloittaa keskiviikkona Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteellisen koko kevään kestävän käsittelyn. 
Turvallisuutta on myös se, että pidämme omasta huoltovarmuudesta huolta. Näissä oloissa asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Huoltovarmuus on laaja käsite, mutta ennen muuta siinä on kyse ruoasta ja energiasta; ihmisten perusasioista, joita ilman emme tulisi toimeen.
Hallitus sopi äskettäin 300 miljoonan euron huoltovarmuuspaketista, jossa reilulla 200 miljoonalla eurolla helpotetaan tuottajien tilannetta ja sadalla miljoonalla turvataan huoltovarmuuden tulevaisuutta. Maatalouden pidemmän aikavälin kannattavuusongelmien ratkaiseminen edellyttää, että kauppa ja teollisuus viimein kantavat vastuunsa reilummasta ja oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta, jossa tuottajillekin kuuluu merkittävämpi osa. 

Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat isoja asioita. Siksi niissä tarvitaan yhtä vaalikautta pidempi ja yhtä hallitusta laveampi sopu. Olen tehnyt esityksen, että solmitaan kansallinen omavaraisuussopimus laajasti yhteiskunnan eri toimijoiden. 
Sopimuksen tavoite olisi maamme ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen pitkälle tulevaisuuteen. Huolenpitoa suomalaisten perusasioista epävarmassa maailmassa riippumatta kulloisista poliittisista suhdanteista.
Omavaraisuussopimus olisi myös sopimus koko maan tasapainoisesta kehittämisestä ja voimavarojen hyödyntämisestä. Laidasta laitaan asuttu maa on myös tärkeä puolustuspoliittinen toimenpide. 
Sopimisen myötä saadaan myös kestävä ratkaisu hintojen nousuun. Hallitus on aiemmin jo sopinut täsmätoimista tilanteen helpottamiseksi, jotta ihmiset pääsevät kulkemaan töihin ja tavarat liikkuvat. 

Suomen taloudellisen selviytymisen ja hyvinvoinnin turvaamisen edellytys on, että ihmisille saadaan töitä, yritykset pärjäävät ja että avoimiin työpaikkoihin löytyy tekijöitä. Talouden kasvua pitää tukea sumuisessa tilanteessa. Päätöksiä pitää tehdä ajassa. 
Edessä eivät ole helpot ajat. Itse kukin joutuu varmasti jostain tinkimään. Ruoka, turva, työ ja tasa-arvo ovat kuitenkin asioita, joista on pidettävä murrosaikoinakin kiinni. Niistä rakentuu myös toivo paremmasta. 
Yhteistyötäkin tarvitaan. Nyt ei ole puolue- tai vaalipolitikoinnin aika. Nyt on aika hoitaa vakaasti Suomen ja suomalaisten asioita.

Takaisin Jutut -sivulle