Ilman intohimoa ei synny taidetta
Paloa ja uskoa omaan tekemiseen. Sitä on vaadittu viime ajat muun muassa kaikilta kulttuurialalla leipänsä tienaavilta. Oulaistelaislähtöinen kuvataitelija Jenni Yppäriläkin on tottunut siihen, että hänen alallaan ajat ovat usein hyvin vaihtelevia.
”Ehkä suurin haaveeni tällä hetkellä on se, että saisin tehdä tätä työtä niin kauan kuin jaksan sitä tehdä. Intohimotyöt ovat usein sellaisia, että niitä kohdellaan harrastuksina, vaikka ne ovat oikeasti kovaa työtä”, tietää Jenni Yppärilä.
Tällä hetkellä Yppärilä asuu Helsingissä. Hänellä on matkaa työhuoneelleen 12 kilometriä. Talvella matka taittuu metrolla ja paremmilla keleillä polkupyörällä. Yleensä hänen työrytminsä on se, että päivä alkaa 10-11 maissa ja päättyy samoihin aikoihin illalla. Voitaneen kait sanoa, että Jenni Yppärilässä on hieman työnarkomaanin vikaa.
”Kyllä taitaa olla. Olen yrittänyt opetella siitä pikkuhiljaa pois. Varsinkin nyt koronavuonna olen onnistunut pitämään jopa viikonloppuja vapaana. Toisaalta taas tykkään varata jonkun residenssin toiselle paikkakunnalle ja tehdä siellä töitä yötä päivää. Sitten kun palaan takaisin kotiin, olen ihan romuna”, hän nauraa.
Jenni Yppärilän taiteessa keskiössä ovat rakennukset, joista hän maalaa kolmiulotteisia teoksia. Tähän tyylisuuntaan ”hurahtamisesta” hän saa kiittää synnyinkaupunkiaan Oulaista.
”Minua pyydettiin tekemään Oulaisiin näyttely vuonna 2012. Olin tehnyt sitä ennen veistos- ja maalausseikoitustöitä, mutta Oulaisiin halusin tehdä jotain sellaista, mitä siellä ei ollut ennen nähty, mutta jossa oli jokin tunnistettava aspekti, johon voi samaistua. Ajattelin, että teen maalauksia ihmisille tärkeistä paikoista”.
Oulaisissa jenni Yppärille tärkeimpiä kohteita olivat nuoruudessa Väinölän ranta ja siellä sijaitseva vanha rakennus. Myös pubin kulmalla sijainnut karkkikauppa tuo taiteilijalle hienot nuoruusmuistot mieleen.
Maalaustensa kohteet Jenni Yppärilä valitsee yleensä kävelemällä kaupungin katuja ja ottamalla mielenkiintoisista rakennuksista valokuvia. Niiden avulla Yppärilä saa taltioitua paikan tunnun ja ympäristön talteen.
”Seuraavaksi ajatuksenani on ollut, että kävelisin kaikki Helsingin kaupunginosat läpi, valokuvaisin ne ja tekisin niistä identiteettiteoksia. Mutta siinä taitaisi vierähtää liian pitkä aika”, Yppärilä pohtii hymy suunpielessä.
Jenni Yppärilän ja Oulaisten tiet erkanivat 1990-luvun lopulla, kun hän valmistui ylioppilaaksi. Tämän jälkeen hän lähti Lontooseen aupairiksi. Vuosi ulkomailla oli Yppärilälle hyvin kasvattava kokemus.
”Se oli kyllä tosi mielenkiintoista aikaa. Nuorena oli hirveä palo päästä pois kotoa ja nähdä maailmaa. Olin aupairina perheessä, jossa oli kaksi pientä lasta. Niitä minä sitten hoidin”.
Takaisin Suomeen tultuaan Jenni Yppärilä suuntasi ensin Pieksämäelle, jossa hän opiskeli opistossa kuvataidetta. Tämän jälkeen matka jatkui Tornioon, jossa hän suoritti alan tutkinnon.
”Torniosta valmistumiseni jälkeen asuin vähän aikaa Oulussa ja olin töissä kuvataidekoulussa. Kävin välillä asumassa Helsingissä, jonka jälkeen opiskelin vielä Porissa taiteen maisteriksi. 2010 muutin Tampereelle, jossa toimin kuvataiteilijana ja olin töissä kulttuurituottajana kaupungilla. Viihdyin Tampereella aika pitkään, kunnes pari vuotta sitten muutin Helsinkiin”.
Yppärilä tunnustaa, ettei ollut vielä kouluaikoina mikään mestarillinen piirtäjä, vaikka harrastus kiinnostikin häntä paljon. Harjoittelun ja tekemisen kautta hän kuitenkin oppi enemmän kuin kirjoista opiskelemalla. Myös intohimo alaa kohtaan on vienyt uralla eteenpäin.
Korona on sotkenut paljon Jenni Yppärilän töiden julkistamisia. Esimerkiksi viime vuonna hän piti näyttelyn Porin taidemuseossa, mutta ei päässyt itse ripustamaan teoksia paikoilleen, koska koronarajoitukset astuivat samana päivänä voimaan.
”Etänä piti sitten neuvoa, että miten teokset pitää laittaa esille. Ja hyvin paikan ammattilaiset sen työn tekivätkin”.
Juuri nyt pitäisi Jenni Yppärilän töitä olla esillä Rauman taidemuseolla, mutta paikka on tällä hetkellä kiinni. Hän on tekemässä työn myös Tornion taidemuseoon, jonka pitäisi aueta maaliskuun 19. päivä.
”Nyt tässä jännitän, että pääsenkö ripustamaan työt itse ja aukeaako näyttely suunnitellusti”.
