Ilman lottia olisi käynyt huonosti
Ovi on jo valmiiksi auki, kun astun sisään kerrostalohuoneistoon Oulaistenkatu 26:ssa. Asunto kuuluu 93-vuotiaalle Hilkka Kuusistolle, joka asuu yhä omassa kodissaan.
”Liikkuminen ei ole enää niin kuin nuorella ihmisellä, mutta kun saa asua omassa kodissa, niin siitä pitää olla kiitollinen”, toteaa iloinen Hilkka Kuusisto.
Istumme alas pöydän ääreen. Tapaamisen syy on hyvin ajankohtainen: ensi perjantaina Suomi viettää itsenäisyyspäiväänsä ja tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Talvisodan alkamisesta. Hilkka Kuusisto oli Talvisodan syttymisen aikaan 13-vuotias. Samalla hänestä tuli pikku-Lotta, ihan niin kuin parhaasta kaveristakin.
”Kun kerta Heiskasen Kyllikkikin ryhtyi Lotaksi, niin tietenkin minunkin piti”, Kuusisto hymyilee.
Lupa Lotta-kouluun lähtemiseen heltisi kotoa varsin helposti. Kaikki ajattelivat isänmaan etua.
”Ilmapiiri oli sellainen, että isänmaan rakkautta kovasti korostettiin ja uhrimieltä”, Kuusisto kertoo.
Kun sota syttyi 30. marraskuuta 1939, keskeytyi samalla Hilkka Kuusiston ja muiden ikätovereiden koulunkäynti, koska kaikki miesopettajat joutuivat rintamalle. Liikekannallepano sujui Hilkka Kuusiston mukaan yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, millaisella tasolla sen ajan tiedotusvälineet olivat.
Sodan alkaminen tiesi sitä, että kaikki pikku-Lotat lähetettiin töihin suojeluskuntatalolle. Tehtävinä oli esimerkiksi puhelinpäivystystä ja sukkien kutomista sotilaille.
”Ja jos lankaa ei ollut, se piti itse kehrätä karstatuista lampaanvilloista”, Kuusisto muistelee.
Oulaisissa jouduttiin koville muutenkin kuin vain sodan vuoksi. Sairaudet, kuten keuhkotauti jylläsivät tällä alueella varsin rajusti.
”Täällä oli hirveän paljon keuhkotautia. Sitä ei pystytty hoitamaan millään, kun ei ollut vielä tubilääkkeitä. Ne saatiin tänne vasta 1950-luvulla Amerikasta. Kyllä ne tubipotilaat järkiään kuolivat”.
Välirauhan aika jäi lyhyeksi, kunnes Hilkka Kuusiston koulun ovi suljettiin jälleen. Alkoi jatkosota.
”Kielimaisterit toimivat jatkosodassa sotatoimialueilla tulkkeina ja biologianopettajat joutuivat sotasairaalaan lääkintälotiksi”.
Hilkka Kuusistonkin tie vei töihin Oulaisiin perustettuun sotasairaalaan. Samaan aikaan alkoi Karjalan suunnalta saapua tällekin seudulle evakkoja. Yksi näistä Oulaisiin tulleista evakoista järjesti konekirjoituskurssin, jonne Hilkka Kuusisto päätti osallistua.
”Alkeiskonekirjoituskurssin ansiosta pääsin sotasairaalan kansliahommiin. Vasta 1960-luvun alussa ostin ensimmäisen oman kirjoituskoneen, kun ei niitä sitä ennen saanut mistään”, hän kertoo.
Yksi mieleenpainuvimmista sotamuistoista on Hilkka Kuusiston mieleen jäänyt vuodelta 1941, jolloin Oulaisissakin järjestettiin ilmavalvontaa venäläisten lentokoneiden varalta. Kuusisto muistaa, kuinka asuntojen ikkunat piti peittää mustalla aaltopahvilla, ettei yhtään valoa päässyt näkymään viholliskoneiden silmiin.
”Joku sitten kävi aina kyttäämässä, että näkyikö sitä valoa mistään. Luin myöhemmin jostakin, että Kuopiossa joku oli näyttänyt viholliselle valoa. Ehkä hän sitten oli vakooja”.
Eniten Hilkka Kuusistoa pelotti sotavuosina välirauhan aikana. Hän oli nimittäin aivan varma, että lottia ja suojeluskuntalaisia alettaisiin viedä Siperiaan. Lottana toimimisen aikana Hilkka Kuusisto pääsi tutustumaan myös yhteen ehkä Suomen kuuluisimmista lotista, Maja Genetziin, joka piti Kuusistolle ja muille lotille muonituskurssia. Maja Genetziä kutsutaan talousneroksi, joka keräsi Lottajärjestölle mittavan omaisuuden. Hilkka Kuusistoa harmittaa jälkikäteen se, että Siperiaan joutumisen pelossa hän hävitti kaikki todistukset Genetzin kurssilla olosta, lottapuvusta puhumattakaan.
Hilkka Kuusisto on aivan varma, että ilman lottien periksiantamatonta toimintaa niin kotirintamalla kuin sota-alueilla, olisi Suomelle voinut käydä sodassa vieläkin pahemmin.
”Tässä talossa asui ennen rintamalotta, jonka kanssa keskustelin paljon. Kyllä heidän työpanoksensa oli sellainen, jota ei voi edes kuvailla. Työpäivät olivat niin pitkiä. Oli ruuan hankintaa ja pyykinpesua. Kaikki voivat kuvitella, millaista on pestä käsin likaisia ja verisiä vaatteita”.
Sodan jälkeistä aikaa Hilkka Kuusisto ei muistele katkeruudella, sillä tilanne oli kaikille suomalaisille sama. Eniten puutetta oli vaatteista, ja etenkin suurilla perheillä hätä oli suuri. Onneksi ulkomailta alkoi tulla myöhemmin vaateapua.
Hilkka Kuusisto suoritti yhteiskoulun loppuun ja teki työuransa paikallisessa apteekissa, ensin yksityisellä ja myöhemmin sairaalan puolella. Nykypäivän menoa hän seuraa hieman huolestunein mielin. Vielä Kuusiston nuoruudessa Oulaisissa toimi paljon karjatilallisia, kun taas tänä päivänä maanviljelys on katoava ammattilaji. Jonnekin ovat hävinenet myös useat metsän eläimet.
”Ilmastonmuutos on vaikuttanut paljon. Monta kasvia on hävinnyt, ja minne ne linnutkin ovat kadonneet? Huolestuttaa vähän tuon nuorison puolesta, että mitä he saavat vielä kokea”, Hilkka Kuusisto miettii.
