”Järkivihreä” keskustaministeri valmistautui budjettineuvotteluun
”Järkivihreä” elinkeinoministeri Mika Lintila ja taustalla oleva kansanedustaja Hanna-Leena Mattila kuuntelivat keskustan kentän ääntä Oulaisissa. Kuva Kaisa Hietala
Elinkeinoministeri Mika Lintilä valmistautui henkisesti ensi viikon budjettineuvotteluihin Oulaisissa. Hän tutustui Lehto Groupin tehtaaseen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pajalan kanssa. Lisäksi Lintilä kertoi mitä ”me keskustalaiset” ajattelemme ja kuunteli mitä keskustan kenttä ajattelee.
Pisimpään Oulaisten valtuutettuna ollut Jorma Perälä muistutti ministeriä, että poliisin määrärahoihin ei saa kajota, pikemminkin korottaa. Rauno Rajaniemi ja Kauko Turula oli puolestaan huolissaan vihreiden kanssa pärjäämisestä.
Ministeri Lintilä lupasi, että neuvotellaan ja uskoi kepulaisen ”järkivihreän” äänen voittavan. Vihreiden ja kepulaisten neuvottelutilannetta ministeri Lintilä vertasi eteläpohjalaisten ja keskipohjalaisten vliseen eroon, eli eteläpohjalaiset metelöi ennen neuvotteluja, mutta keskipohjalaisille on tärkeintä lopputulos!
Ministeri Mika Lintilän lisäksi Oulaissa käyttivät puheenvuorot keskustan kansanedustajat Hanna-Leena Mattila, Juha Pylväs ja Mikko Kinnunen.