Syövän hoidossa ajalla on merkitystä

Viikko sitten kuulin ystävältäni huonoja uutisia. Hänellä on syöpäepäily, ja nyt hän odottaa vastausta siihen, pitääkö epäily paikkansa. Epätietoisuus on raskasta. Vielä raskaammalta tuntuu ajatus siitä, olisiko tilanteen voinut havaita aikaisemmin.

Ystäväni kertoi terveyskeskuksen hoidontarpeen arvioijalle oudoista tuntemuksistaan jo alkuvuodesta. Niiden arveltiin johtuvan koronarokotteesta. Kun oireet eivät kuukausienkaan jälkeen helpottaneet, hän vaati pääsyä lääkärille ja tutkimuksiin. Koepalasta löytyi jotain hälyttävää.

En voi olla miettimättä, olisiko tilanne nyt toinen, jos tutkimuksiin olisi päästy heti. Olisiko mahdollinen syöpä havaittu aikaisemmin? Olisivatko hoidot voineet alkaa aiemmin? Emme tiedä. Mutta juuri siksi tutkimuksiin pääsyä ei saa jättää sattuman, sitkeyden tai lompakon paksuuden varaan.

Ylen uutisissa, MOT ja A-studiossa on viime aikoina nostettu esiin syövän hoidon ongelmia Suomessa. Hoitoon pääsy voi kestää täällä pidempään kuin muissa maissa. Samaan aikaan hyvinvointialueiden talousahdinko vaikeuttaa palveluiden järjestämistä. Kun resursseja kiristetään, vaarana on, että ihminen joutuu odottamaan jo ennen kuin hänen oireitaan päästään kunnolla tutkimaan.

Syövän hoidossa aika ei ole sivuseikka. Se voi ratkaista, millaisia hoitovaihtoehtoja ihmiselle jää.

Erityisen huolestuttavaa on eriarvoisuus. Varakkaalla on mahdollisuus hakeutua yksityiselle lääkärille, jos julkiselle puolelle ei pääse. Pienituloisella tätä mahdollisuutta ei välttämättä ole. Hän joutuu luottamaan siihen, että julkinen terveydenhuolto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja ohjaa hänet tarvittaviin tutkimuksiin. Kenenkään ei pitäisi joutua vaatimaan tutkimuksia kuukausikaupalla saadakseen oireensa otetuksi vakavasti.

Tämä hallitus tuskin korjaa ongelmaa, jonka pahenemiseen sen politiikka on osaltaan vaikuttanut. Hyvinvointialueiden talouden kiristyminen ja palveluiden järjestämiseen kohdistuvat paineet eivät vahvista ihmisten mahdollisuuksia päästä ajoissa hoitoon. Kun julkisen terveydenhuollon kantokykyä heikennetään, seurauksista maksavat lopulta ihmiset, jotka eivät voi ostaa itselleen nopeampaa reittiä lääkärin vastaanotolle.

Kyse ei ole vain terveyspalveluista leikkaamisesta tai säästöjen hakemisesta. Kyse on siitä, millaisen vastuun yhteiskunta kantaa ihmisestä silloin, kun tämä sairastuu vakavasti.

Seuraavan hallituksen on otettava asiasta vastuu. Suomen kansallinen syöpästrategia on päivitettävä ja sen tavoitteet on muutettava konkreettisiksi toimiksi. Tarvitsemme kattavan syöpähoidon laaturekisterin, riittävästi lääkäreitä ja vahvemman perusterveydenhuollon. Tarvitsemme hoitopolun, jossa epäily johtaa tarvittaessa nopeasti tutkimuksiin ja tutkimukset oikea-aikaiseen hoitoon.

Tarve ei tule vähenemään. Väestön ikääntyessä syöpään sairastuvien määrä kasvaa, ja terveydenhuollon on varauduttava siihen jo nyt. Emme voi odottaa, että jonot kasvavat entisestään ja ongelmat muuttuvat vielä vaikeammiksi ja kalliimmiksi ratkaista.

Syöpädiagnoosi ei nykyään merkitse automaattisesti kuolemantuomiota. Hoidot kehittyvät, ja moni paranee. Mutta mahdollisuus hyvään hoitoon ei saa riippua siitä, missä ihminen asuu, kuinka paljon hän tienaa tai kuinka sinnikkäästi hän osaa vaatia apua.