Kolumni: Äitiysrauha

Suomessa äitienpäivän tarkoituksena oli alun perin muistaa sodassa leskiksi jääneitä tai poikansa menettäneitä äitejä ja kiittää heitä perheidensä eteen tekemästä pyyteettömästä työstä. Nykyään äitienpäivä on myös kaupallinen äitien hemmottelupäivä. Äiti ansaitsee kiitoksen, kukan, pinkin porakoneen tai omaa aikaa, että jaksaa olla hyvä äiti ja puoliso ja osallistua kaiken maailman talkoisiin.
Äitiyteen kohdistuu odotusten, paineiden ja arvostelun hyöky.

Aina on joku elämän osa-alue, jossa superäitikin voi vielä parantaa: kodin järjestys, ruokailu, kasvatus, harrastukset, kestovaippailu, vessahätäviestintä, kiintymyssuhde!
Auta armias, jos tapaa äidin luuri kädessä, kun lapsi on samassa tilassa. Sillä ei tunnu olevan väliä, luetaanko älypuhelimen näytöltä päivän lehteä vai selataanko somea, molemmat ovat yhtä pahaksi lapsen kasvulle ja kehitykselle. Huonon äidin toiminta raportoidaan paheksuvaan sävyyn somessa, päivitys menee viraaliksi ja someraivo kiehahtaa.

Televisiossa (jota hyvä äiti ei katso) äitejä paremmat ammattikasvattajat antavat äidille (ei isälle) kauniin laatikon, johon kännykkä laitetaan, ettei sitä tule vahingossakaan käytettyä lapsen läsnä ollessa. Oi aikoja, jolloin saimme jättää toisemme huomiotta lehden, kirjan tai ystävän puhelun vuoksi ilman huonoa omatuntoa.
Nyt, kun sama tapahtuu älypuhelimen välityksellä, siinä on lähtökohtaisesti jotain pahaa. Julkinen arvostelu, poliitikkojen ohjailu, jatkuvan läsnäolon vaatimus, someraivo ja kaikkien saatavilla oleva uusin tieto kasvatustrendeistä tekevät tavallisesta äitiydestä suorituksen.
Tilanne vaatii ylemmän tahon puuttumista asiaan. Jenni Haukio tai Meghan Markle voisi julistaa sunnuntaina 12.5. äitiysrauhan.
Rauhan olla omanlaisensa, tavallisen hyvä äiti. Rauhan nauttia suorittamisen sijaan. Silloin äitienpäivästä jäisi jäljelle vain se tärkein: silmäkulmia kostuttavat lasten tekemät kortit ja taideteokset ja halu ilahduttaa tärkeää ihmistä.

Essi Rahja