Kolumni: Katoavaa kansanperinnettä

Kun vuosina 1990-1991 olin ammattikurssilla Pohjois-Karjalassa, yhdelläkään meistä oppilaista ei ollut kännykkäpuhelinta. Ei sitä ollut opettajallakaan. Jokainen hoiti asiansa yhdestä ja ainoasta lankapuhelimesta tai asuntolan käytävässä olleesta kolikkopuhelimesta.
Siihen aikaan uusinta uutta puhelinrintamalla oli näppäinpuhelin. Sehän tuntui olevan kovasti nykyaikainen kapine, kun ei enää tarvinnut kiertää numerolevyä, eikä varsinkaan pyöritellä pienestä kammesta.

Lankapuhelimet lisääntyivät 1990-luvulle asti. Puhelinkeskukset olivat muuttuneet automaattisiksi ja ja niitä oli laajennettu. Kaikki halukkaat saattoivat hankkia oman puhelinliittymän. Vuonna1993 oli lankapuhelin 94 prosentilla maamme talouksista. Enimmillään niitä oli 2,8 miljoonaa.
Samaan aikaan alkoivat matkapuhelimet lisääntyä voimakkaasti.  Nokia nosti Suomea syvästä lamakaudesta valmistamalla ja myymällä hyviä puhelimia ympäri maailmaa.

Vuonna 2007 käytännössä jokaisella työikäisellä suomalaisella oli käytössään matkapuhelin. Vain parilla prosentilla oli pelkkä lankapuhelin. Nyt vielä vähemmällä. Toisin paikoin puhelinyhtiöt ovat jo purkaneet pois vähän käytettyjä puhelinlinjoja.
Lankapuhelimista on kovaa vauhtia tulossa katoavaa kansanperinnettä. Viime vuoden puolivälissä suomalaisissa kodeissa oli enää 136.000 lankapuhelinta, yrityksissä jonkin verran enemmän.
Langattomia puhelimia nimitettiin aluksi autopuhelimiksi. Autoa niiden kuljettamiseen tarvittiinkin, sillä ne painoivat useita kiloja.
Vähitellen saatiin markkinoille taskuun sopivia puhelimia ja niitä kutsuttiin ”matkapuhelimiksi”. Sitten tulivat suosioon nuo Nokian ja muidenkin valmistamat pienet puhelimet ja keksittiin sana ”kännykkä”.

Älypuhelimet alkoivat syrjäyttää peruspuhelimia varsinkin nuorten käyttäjien keskuudessa. Älypuhelimessa on tietokoneen ominaisuuksia ja yhteys internetiin.  Sen avulla avautuu maailma aivan eri tavalla, kuin lankapuhelimella. Ei ole ihme, jos sen käyttäjät kaivavat puhelimensa tai tablettinsa esiin usein, kun vapaa hetki koittaa. Jotkut pitävät sitä pahana, mutta ei kai se ketään haittaa. Jos on maailma taskussa, on tylsää tuijottaa vastapäistä seinää.

Mikä sitten on ensimmäinen oma puhelinmuistoni?
Kotini lähellä oli maantie, jonka vierellä kulki puhelinlinja. Korkeissa pylväissä oli monta poikkipuuta ja niissä posliiniset eristinnupit. Lankoja oli toistakymmentä.
Kun painoi korvansa vasten harmaata pylvästä kuului vaimeaa huminaa. Puhelinlangat lauloivat.

Tapio Isokivelä