Kolumni: Kirkkomaalla

Viime syksynä Oulaisten seurakunta kartoitti tilannetta hautausmaalla ja löysi noin 500 kokonaan unohdettua tai huonosti hoidettua hautaa.
Ne merkittiin muistutuksella, jossa luki, että jos hautoja ei vuoden kuluessa kunnosteta, ne otetaan seurakunnan haltuun ja käytetään uudelleen.
Yksi merkityistä haudoista kuului isovanhemmilleni, Matille ja Liisalle. Olen kyllä joinakin kesinä vienyt heille kukan, mutta en läheskään joka vuosi.
En ollenkaan protestoi sitä, että tuo vanha hauta on joutunut huomautettavien listalle. En ole ollut siitä kovinkaan kiinnostunut. Mutta minäpä päätin kunnostaa sen tulevaa tarvetta varten!

Saavun lapio mukanani kirkkomaalle. Aluksi nostan pienen laattakiven viereisen, isomman hautakiven päälle. Rupean kaivamaan sen metallista telinettä ylös maasta, jonne se on uponnut melko syvälle. Multainen teline nousee viimein päivänvaloon.
Olin vasta viisivuotias, kun pappani kuoli sairastettuaan muutaman kesäisen viikon vuoteen omana. Mummo eli kaksitoista vuotta pidempään. Molemmat olivat kunnollisia pieneläjiä. Elämänkoulua he olivat käyneet paljon, muuta koulua eivät ollenkaan. Oma mökki heillä oli maantien varressa, pari lehmää pienessä navetassa, aitta, savusauna ja hirsinen lato tontin reunassa. Oli työkaluja ja muita tarpeellisia tavaroita sen verran, että toimeen tultiin. Ehkä he olivat melko onnellisia.

 Tunnen melkein historian siipien havisevan, kun puhdistan hautakiven telineestä multaa ja savea, jotka ovat siihen takertuneet vuonna 1957. Tasoitan alustan ja asetan telineen lujasti paikoilleen. Haen pikkuruisen kiven sen päälle. Nyt se seisoo paikallaan terhakasti ja huomattavasti korkeammalla kuin ennen. Kaivan lapiolla pintamaan pois kiven edestä ja möyhennän kuivaa multaa. Kesemmällä tuon siihen parempaa kasvumaata ja istutan siihen muutamia kukkia. Eiköhän se silloin kelpaa!
Poistan valkoisen muistutusmerkin haudan reunalta. Lapio kädessäni seison hetkisen ja katselen vanhaa, mutta nyt uuden ilmeen saanutta isovanhempieni leposijaa. Puhun ääneen: – Nyt teitä ei häiritä. Saatte olla rauhassa… Siihen asti, kun kumppanini ja minä tulemme teidän tilallenne.