Kolumni: Materian määrä tukahduttaa
Hetki on ollut yksi avainkokemukseni: hyökyvä, humahtava oivallus. Tunteeseen sekoittui hämmästystä ja ahdistusta. Katsoin tavaratalon vaatepinoja ja ajattelin, että kuka tämän kaiken ehtii käyttää. Vastaus: ei kukaan.
Maailma hukkuu tavaraan. Sen olemme tienneet jo kauan. Maailma hukkuu muoviin. Se asia on lävähtänyt kasvoillemme viimeistään menneinä kuukausina, kun kelluvat muovilautat ovat tukehduttaneet vesieläimiä.
Havahdun kulutusaiheeseen, kun pohdin opiskelijoiden kanssa tuotteiden elinkaarta, eli esimerkiksi paidan matkaa puuvillapellolta kankaaksi, tehtaalle, maan ääristä meille kuljetettuna, kaupan hyllyltä käyttöön ja lopulta jätteeksi.
Minkä verran kuluu aikaa pellolta jätekasaan? Välillä aivan liian vähän; arkiset vaatteet saattavat olla lähes kertakäyttötuotteita.
Tavaran ostaminen ei ole yksinkertainen juttu.
Kuluttaminen voidaan nähdä vallankäyttönä, jolla ostamme paikkamme yhteiskunnassa.
”Kulutuskulttuuriin osallistuvilla on tarve omistaa statusesineitä tai -vaatteita. Jos niitä ei ole, sen koetaan vaikuttavan sosiaalisiin suhteisiin, olevan häpeällistä”, kirjoittaa Satu Lidman teoksessaan Häpeä!.
Omistamisen tarve syntyy usein vasta tuotteen tai mainoksen näkemisen jälkeen. En tiennyt, että minun on välttämätöntä omistaa erityinen mökkioloihin tarkoitettu kermansekoittaja (muovinen tietenkin), mutta niin vain sokaistuin myyntipuheesta ja ostin härvelin. Testasin kaksi kertaa ja kaduin.
Ostamisesta tai ostamatta jättämisestä ei voi tehdä kuitenkaan elämän suurinta asiaa. Ei voi keskittyä vain uusiin ostoksiin tai halveksimaan sitä, kuinka muut ostavat mutta itse ei. Kultainen keskitie lienee hyvä polku.
Onneksi on kestävääkin. Monta vuotta olen lontostellut samoilla nahkakengillä. Ne ovat jalkaani sopivat ja kuluneisuudessaan askellusongelmiin perehtyneiden asiantuntijoiden kauhu. Sisäpohja oli hiutunut huonoksi, mutta järkevä mieheni osti minulle pohjalliset. Kengät ovat kuin uudet!
Onneksi on kestävääkin: pikkutyttöni pukeutuu villatakkiin, jonka mummoni on neulonut minulle kolmekymmentä vuotta sitten. Neule on yhä lämmin, ehjä ja käyttökelpoinen.
