Kolumni: Paljosta kiitän
Itsenäisyyspäivän aamuna leivoin leivän. Outo liikutus ja vakavuus täytti mieleni. Leipä oli tulossa ruokapöytäämme syötäväksi, mutta samalla se tuntui äkkiä symboloivan paljon muutakin. Söimme lämpimässä kodissa koko perhe yhdessä. Päivä oli rauhallinen, ei mitään erityistä. Meillä oli se kaikki: rauha, koti ja ruokaa.
Illalla katsoin, kun rouva Jenni Haukio tervehti itsenäisyyspäivän vastaanotolla vanhuuden kumartamia veteraaneja ja lottia. Nuoruus ja vanhuus kohtasivat, ja samalla tiesin, että tämä hauraiden vanhusten rivi on joulukuu joulukuulta yhä lyhyempi. Itsenäisyyspäivän juhlat ovat juuri tätä: kunniavieraina he, jotka ovat eläneet veren, kauhun ja kuoleman keskellä ja saavuttaneet meille rauhan ja mahdollisuuden yhteiskunnan rakentamiseen.
Suomen hyvinvointi on rakennettu vuosikymmenten aikana. Mielellämme valitamme veroista, mutta niiden avulla meillä on valtavasti hyvää. Tänään kiitän siitä, että voin saada julkisesta terveydenhuollosta apua. Tänään kiitän kirjastosta, joka on täynnä uusia maailmoja erilaisten kansien välissä.
Kiitän siitä, että meillä on ajattelun ja sanomisen vapaus, meillä on oma kieli ja mieli. Tänään kiitän, että saan aamuisin lähettää lapseni maksuttomaan kouluun. Olen kiitollinen, että koulupolut ovat olleet avoinna myös minulle, vaikka olen nainen. Olen jutellut useiden muualta Suomeen tulleiden kanssa ja lähes poikkeuksetta tasa-arvo nousee tärkeäksi aiheeksi. Läheskään kaikissa maailmankolkissa mahdollisuudet eivät ole samat kuin täällä.
Moni asia on hyvin, mutta mikään yhteiskunta ei ole koskaan täydellisen valmis. Erilaiset aiheet ovat meille itse kullekin merkityksellisiä. Oma sukupolveni ja kaikki muut yhdessä voimme yhä jatkaa työtä tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tämä on viimeinen tekstini SeutuMajakassa. Kiitokset kaikista kommenteista, keskusteluista ja kohtaamisista vuosien varrella!
Maria Hyväri