Kurri, Tikkanen ja tämän päivän NHL-tähdet Kalajoella lauantaina
Jussi Jokinen All Stars -tapahtumassa nähdään iso joukko kuuluisia NHL-kiekkoilijoita.
NHL:ssä yli tuhat ottelua pelannut Jussi Jokinen on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä kiekkoilijoista. Kalajoelta lähtöisin oleva kiekkotähti ilmoitti viime vuoden toukokuussa lopettavansa uransa. Nyt Jokinen jättää jäähyväiset komealle jääkiekkouralleen Kalajoella lauantaina 6.8. nimikkotapahtumansa myötä, kun Jussi Jokinen All Stars järjestetään viimeistä kertaa.
Jokinen on järjestänyt nimeään kantavan hyväntekeväisyystapahtuman yhdessä kasvattiseuransa JHT Kalajoen kanssa jo yhdeksän kertaa.
Tapahtumien tuotoilla on tuettu paikallisten lasten urheilu- ja liikuntaharrastuksia jo satojen tuhansien eurojen edestä.
Hyväntekeväisyys on tänä vuonna entistäkin isommassa roolissa, kun Jussi Jokisen All Stars -joukkuetta vastaan kiekkoilee niin ikään hyväntekeväisyystapahtumista tuttu Pietarinkadun Oilers.
”On ollut ilo tehdä kotiseudulla hyväntekeväisyystapahtumia lasten ja nuorten hyväksi. Hienoa, että Pietarinkadun Oilers otti haasteen vastaan ja lähti tähän kymmenenteen tapahtumaan mukaan ja tuo omalta osaltaan mukaan lisää jääkiekkoammattilaisia ja suomalaisia kiekkolegendoja.
Oilers tuo tapahtuman hyväntekeväisyyteen merkittävää lisäarvoa”, Jokinen toteaa.
”Uskallan luvata, että elokuun tapahtuma tulee olemaan aiempia vuosia värikkäämpi, joten tätä ei kannata jättää väliin”, toteaa Pietarinkadun Oilersin asiamies Janne Kiema.
Tapahtumassa on mukana Jussi Jokisen lisäksi esimerkiksi Jari Kurri, Esa Tikkanen, Ville Peltonen, Sebastian Aho, Patrik Laine, Alexander Barkov, Pekka Rinne, Atte Ohtamaa, Jesse Puljujärvi, Juha-Matti Aaltonen ja Mika Pyörälä.
Tapahtuma alkaa kello 11.00 Kalajoen jäähallin piha-alueella, missä NHL-tähdet jakavat nimikirjoituksia. Ottelu alkaa kello 15.00.
Iltagaala järjestetään Merisärkällä alkaen kello 19.00. Luvassa on huutokauppa ja tapahtuman esiintyjänä toimii Elastinen.