Mies tippui jäihin keskellä metsää Kärsämäellä – hätäkeskuspäivystäjän toiminta pelasti hengen
Hiihtoretkellä jäihin pudonnut mies selvisi kuin ihmeen kaupalla. Kuva: kuvituskuva
Jokilaaksojen pelastuslaitos sai vesipelastustehtävän Kärsämäelle Pajarinrämeen maastoon lauantaina aamupäivällä. Kohde sijaitsee keskellä metsää, lähimpään taajamaan on matkaa noin 15 kilometriä.
Keski-ikäinen mies oli lähtenyt hiihtämään metsäautotien varresta maastoon tänään aamupäivällä. Ylitettyään isoa ojaa suksillaan jää oli pettänyt alta ja hän oli pudonnut avantoon. Vettä ojassa oli niin paljon, että vain varvistamalla jalat osuivat pohjaan. Mies oli saanut riisuttua sukset jalastaan ja repun selästään, jotta pystyi taistelemaan veden pinnalla. Hän oli yrittänyt päästä avannosta ylös omin voimin, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Kastuneella puhelimellaan mies oli saanut kuitenkin soitettua hätäkeskukseen ja siitä alkoi viranomaisten kamppailu aikaa vastaan.
Oulun hätäkeskuksen päivystäjä otti hätäilmoituksen vastaan ja hätäkeskuksessa alettiin paikantamaan henkilöä. Avannossa olevan miehen tietojen perusteella paikka saatiin suurin piirtein haarukoitua tietylle alueelle ja hälytys annettiin kiireellisenä vesipelastustehtävänä pelastuslaitokselle ja ensihoidolle. Hätäkeskuspäivystäjä oli koko pelastusoperaation ajan, eli noin 50 minuuttia, puheyhteydessä ilmoittajaan. Kun pelastusyksiköt pääsivät matkaan, paikka tarkentui entisestään. Hätäkeskus ja pelastuslaitos yhteistyössä saivat oikean metsäautotien selville ja sieltä löytyikin ilmoittajan auto. Paikalle ensimmäisenä tulleesta pelastusyksiköstä ja ensihoitoyksiköstä lähti neljä henkilöä juoksemaan metsään suksenlatua seuraten. Hetken päästä paikalle saatiin mönkijä ja kärry, jolla lähdettiin perään. Hätäkeskuspäivystäjä oli edelleen puhelinyhteydessä ilmoittajaan ja kannusti miestä taistelemaan vielä kylmyyttä vastaan. Jalkapartion päästessä paikalle mies löydettiin avannosta ja hänet saatiin vedettyä sieltä kuiville. Mönkijällä mies siirrettiin metsäautotielle. Siellä olikin jo vastassa Finnhemsin helikopteri lääkäreineen ja mies saatiin nopeasti lämpöön ja sairaalahoitoon.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tehtävä oli erittäin haastava johtuen epäselvistä paikkatiedoista. Lisäksi haastetta toi pitkä etäisyys ja kylmän veden aiheuttama vaara ihmiselle.
”On suoranainen ihme, että henkilö ehdittiin pelastaa hengissä vedestä. Hätäkeskuksen rooli miehen hengen pelastamisessa oli korvaamaton. Usein hätäkeskuksen osuus jää kansalta pimentoon, mutta nyt on syytä nostaa heidät esiin. Ilman hätäkeskuspäivystäjän kannustamista mies tuskin olisi jaksanut taistella avannon reunalla. Lisäksi hätäkeskuksessa tehtiin samanaikaisesti paikannusta ja pelastuslaitoksen ohjaamista kohteeseen. Muutama palomies ja ensihoitaja tekivät myös ison työn juoksemalla miehen luokse. Tällä tehtävällä voidaankin sanoa, että viranomaisyhteistyön avulla saatiin ihmisen henki pelastettua”.