Nuorten väkivallantekoihin pitää puuttua heti
Vihantilaislähtöinen Poliisiammattikorkeakoulun yliopettaja Satu Rantaeskola (OTT, dosentti, VT) peräänkuuluttaa sosiaaliseen mediaan pelisääntöjä samoin kuin poliisin mahdollisuuksia toimittaa huolta aiheuttavia nuoria eteenpäin tuen piiriin.
Vantaalaisessa Viertolan alakoulussa sattunut kouluampuminen järkytti kaikkia viime viikolla. Nyt onkin hyvä syy kysyä, mitä suomalaisessa koulujärjestelmässä ja yhteiskunnassa on vikana, että tämänkaltainen väkivallanteko pääsee tapahtumaan.
”Viimeistään nyt pitäisi todellakin pysähtyä miettimään, mitä nuorten hyväksi pitäisi tehdä. Ja ne toimenpiteet pitäisi myös tehdä, eikä jättää asioita vain puheen tasolle”, painottaa vihantilaislähtöinen ja tällä hetkellä Poliisiammattikorkeakoulun yliopettajana toimiva Satu Rantaeskola.
Rantaeskolan mukaan tärkeintä on nyt se, ettei nuorten tekemien väkivallan tekojen suhteen luovuteta ja sanota, että mitään ei voida tehdä. Kyllä voidaan! Kysymys on jokaisen aikuisen ja nuoren omasta päätöksestä, miten itse kukin eri tilanteissa toimii.
”Ja nuoriin ja heidän tekemisiinsä pystytään vaikuttamaan. Nuoriin pystytään vaikuttamaan vielä paljon helpommin kuin aikuisiin, kun vain halutaan! Vaikuttaminen ei kuitenkaan ole jonkun muun tehtävä, vaan ihan jokaisen aikuisen tehtävä eli vanhemman, sukulaisen, läheisen, naapurin, opettajan, terveydenhoitajan, lääkärin, poliisin ja niin edelleen”.
Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet Satu Rantaeskolan miettimään sitä, kuinka paljon lapsuuden ja nuoruuden kannustavilla kokemuksilla on merkitystä hänelle itselleen tänä päivänä. Vaikka Rantaeskolakin oli koulukiusattu, löytyi kuitenkin niitä, jotka nostivat häntä aina ylöspäin.
”Jokainen nuori tarvitsee sellaista aikuista lähelleen myös tänä päivänä, vaikka nuoruus nykyään on vallan muuta kuin omassa nuoruudessani. Siksi jokaisen aikuisen tulisi tarkastella lähipiirinsä nuoria ja olla läsnä – heitä varten”.
Yksi eniten korjaamista kaipaava asia tämän päivän yhteiskunnassa on ihmisten käyttäytyminen sosiaalisen median alustoilla. Siellä kuka tahansa voi kasvottomuuden ja nimettömyyden varjolla todeta kaikista asioista melkeinpä mitä tahansa. Satu Rantaeskolan mielestä tähän epäkohtaan pitäisi saada muutos. Hän ottaa esimerkikseen vanhat suomalaiset elokuvat, joissa puhelinkeskuksen hoitajat yhdistivät ihmisten väliset puhelut ja tulivat siinä sivussa tietoiseksi asuinympäristönsä asioista. Nykyisin tämänkaltainen puhelujen ”välittäminen tai kuunteleminen” ei tulisi kuuloonkaan, ja esimerkiksi poliisi tarvitsee erityisen luvan puhelimen kuuntelemiseen, eikä lupaa edes saa mihin tahansa rikokseen.
”Pelisäännöt tarvittaisiin siis sosiaalisen median alustoilla huutelemiseen ihan samalla tavalla kuin poliisilla on puhelujen kuuntelemisessa”.
Satu Rantaeskolan mukaan peliä ei ole vielä menetetty. Jokainen voi omalta osaltaan ratkaista miten käyttäytyy toisia ihmisiä kohtaan.
”Sanoisinko tämän, jos kohtaisin ihmisen livenä, on hyvä mittapuu sille, että kielteisen vastauksen myötä juuri kirjoitettu loukkaus on syytä delete-napilla poistaa. Jokainen voi myös kohdaltaan miettiä, miltä juuri kirjoitetut sanat tuntuisivat minusta itsestä, jos joku muu sanoisi ne minulle. Jokainen pystyy muuttamaan omaa käyttäytymistään, vaikka olisikin aikaisemmin ollut kirjoittelussaan kärkevä. Menneisyys ei määritä ketään, vaan se miten toimimme tulevaisuudessa”.
Vaikka valtion taloustilanne on huono, on Satu Rantaeskolan mukaan tärkeää, että yhteiskunnan tasolla puututaan jo olemassa olevaan nuorten pahoinvointiin ja toisaalta estetään uusia nuoria luisumasta pahoinvointiin.
”Siksi nuorten haasteiden ja ongelmien ratkaisemiseen kuin myös nuorten hyvinvoinnin tukemiseen pitäisi varata riittävästi varoja. Jos nuorella on mielenterveyteen liittyviä huolia, ei hänen pitäisi joutua odottamaan kuukausikaupalla pääsyä tarvitsemaansa apuun, kuten esimerkiksi terapiaan”.
Mitä aikaisemmin lapsen tai nuoren pahoinvointiin kiinnitetään huomiota, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on selviytyä kokemistaan haasteista. Satsauksia pitäisi suunnata tämän lisäksi myös nuorten huoltajien ja perheiden hyvinvointiin.
”Usein ongelmat kasautuvat nuorille, joiden vanhemmilla on erilaisia haasteita. Ongelmista muodostuu näin ylisukupolvista, joka pitää pystyä katkaisemaan”.
Satu Rantaeskola kokee työnsä Poliisiammattikorkeakoulun yliopettajana erittäin mielenkiintoisena, koska hänen tehtäväkuvansa on hyvin laaja-alainen. Hän esimerkiksi opettaa kaikilla tutkintotasoilla eli poliisin miehistöä (AMK-tutkinto), alipäällystöä (AP-EOP-tutkinto) ja päällystöä (YAMK-tutkinto) sekä jo virassa olevia poliiseja, heidän täydennyskoulutuksessaan. Tämän lisäksi hän saa eri tavoin kehittää esitutkinnan toimenpiteitä erilaisten työryhmien ja verkostojen avulla. Motivaation lähteenä hänellä toimii halua uudistaa ja kehittää asioita, mutta erityisesti uudet opiskelijat, ja välillä hän yllättyy itsekin innostuksestaan opettamiseen.
”Nyt pääsen opettamaan ja ehkä samalla vähän muuttamaankin opiskelijoiden aikaisempia käsityksiä jostakin asiasta. Hyvässä vuorovaikutustilanteessa opin aina myös itse uusia näkökulmia opetettavasta asiasta. Kun toimin tilanteessa läsnä ollen – fiiliksen pohjalta – saatan muuttaa aikaisempaa suunnitelmaani opettaa jokin asia niin sanotusti lennosta tunnin aikana, varsinkin silloin, kun syntyy vaikutelma, että tälle ryhmälle valitsemani käsittelytapa ei ole hyvä. Sellaisessa onnistuminen antaa aivan mielettömän hyvänolon tunteen, mitä ei monessa juristin tehtävässä voi saada. Koen siis tekeväni todella merkityksellistä työtä opettajan tehtävissä Poliisiammattikorkeakoulussa”.
Työskenneltyään juristina monissa eri tehtävissä Satu Rantaeskola havaitsi, että rikosprosessin eri vaiheissa toistuvat samanlaiset haasteet, esimerkiksi siinä, miten rikoksen kohteeksi joutunut kohdataan kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä. Haasteita oli myös siinä, saavatko asianosaiset riittävästi tietoja itseään koskevassa asiassa. Hänen mukaansa monet rikosasian käsittelyyn liittyvät haasteet ovat ainakin osittain korjattavissa koulutuksen avulla. Siihen liittyy myös Rantaeskolan kiinnostus tutkia oikeudellisia asioita ja siksi hän jatkoi vielä opiskelujaan oikeustieteen tohtoriksi ja sai moninaisten julkaisujensa myötä dosentin arvonimen. Koulutustilanteissa tulee esille erilaisia käytännön ongelmia, joita Rantaeskola sisällyttää myös kirjoittamiinsa teoksiin. Julkaistuja kirjoja onkin kertynyt jo aikamoinen määrä ja uusia teoksia on tulossa, kuten esimerkiksi vielä tänä vuonna seksuaalirikosten tutkinnasta ja kriminaalipolitiikasta.
”Koen, että pystyn ja olen pystynyt opettajana vaikuttamaan omalta osaltani, että muutoksia myös tapahtuu. Henkilölle kokemuksena on nimittäin aivan riittävää, että hän joutuu jonkun rikoksen kohteeksi. Häntä ei pitäisi rikosprosessin enää uudelleen traumatisoida asiaa käsiteltäessä. Esimerkiksi seksuaalirikoksen tai muun henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavan teon kohteeksi joutuminen voi olla rikoksen uhrille todella traumatisoivaa”.
Rikosprosessissa pitäisikin edesauttaa sitä, että rikoksen uhri voi lähteä toipumaan kokemastaan.
”Siihen voidaan vaikuttaa esimerkiksi sillä, että rikoksen uhri kohdataan sensitiivisesti, kun asiaa käsitellään eri rikosprosessitoimijoiden taholta kuin myös sillä, miten yksittäistä asiaa käsitellään julkisuudessa”.
Lapsuuden Vihantia Satu Rantaeskola muistelee hyvillä mielin. Hänen vanhempansa kannustivat häntä kaikessa tekemisessä ja halusivat hänen parastaan. Vasta aikuisena Rantaeskola on ymmärtänyt, että vanhemmat todellakin tekivät kaikkensa lastensa eteen.
”Lapsuuden aikaisilla kokemuksilla on merkitystä myös aikuisuuteen asti ja siinä mielessä olen saanut itselleni hyvän pohjan. Toki lapsuuteeni liittyy myös kiusaamisen kokemuksia, jotka varmasti omalta osaltaan vaikuttavat siihen, millaisiin asioihin keskityn tänä päivänä”.
Satu Rantaeskola antaa myös kiitoksensa kouluaikojensa opettajille, jotka tukivat häntä lapsena ja nuorena sopivalla tavalla.
”He huomasivat tilanteet, joissa tarvitsin tukea ja apua”.
