Oi niitä aikoja
Vihannissa muistellaan jo kaiholla niitä talvia, kun kylän hiihtoladut pullistelivat ihmisistä Sinkki-hiihtojen aikaan. Nyt tämäkin perinnetapahtuma on peruttu tältä talvelta, koska alueen latuja ei enää kunnosteta säästöjä hakevan Raahen kaupungin toimesta.
Vihannissa ollaan näreissään Raahen kaupungin tekemistä säästötoimenpiteistä, jotka koskevat ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitoa. Kaukaloita ja luistelupaikkoja ei jäädytetä ja hiihtoladutkin ovat ajamatta.
”Kyllähän tämä ihmeelliseltä tuntuu, että tuollaista tehdään liikuntalain vastaisesti”, jyrähtää Vihannin Sinkki-Seppojen puheenjohtaja Pauli Vilminko.
Ulkoliikuntapaikkojen ylläpito onkin jäänyt kokonaan paikallisten kyläaktiivien harteille. Eniten Pauli Vilminkoa on korvennut se, että Raahessa hiihtolatuja ajettiin normaalisti, kun lunta vielä oli, mutta Vihannissa ei. Nyt, suurilta osin myös leudosta säästä johtuen ovat latu-urat kuluneet jo lähes kokonaan pois.
”Perjantaina kun olin siellä hiihtämässä, oli jäljellä enää pelkkä traktorin jälki, mitä myöten työnnettiin. Onneksi pääsimme käymään sunnuntaina Haapavedellä kunnon ladulla”.
Kaiken surkeuden kruunasi viime viikolla saatu tieto siitä, ettei perinteisiä Sinkki-hiihtoja voida järjestää tänä talvena lainkaan.
”Järjestäjät olisivat halunneet ne järjestää, mutta kun latuja ei ole, niin minkä voit”, Vilminko harmittelee.
Aktiivisen luonnos liikkujan, vihantilaisen Tuukka Kinnusen mielestä Raahen kaupungin kannattaisi säästöjen sijaan panostaa lähiluontomatkailuun.
”Nykyään moni on siirtänyt matkustamisen tänne kotimaahan. Raahen kaupungin virkamiehet ja päättäjät eivät ole oikein ymmärtäneet asian vakavuutta”, Tuukka Kinnunen muistuttaa.
Latujen ja luistelujäiden lisäksi paikallisia surettaa Alpuan suositun hiihtomajan kohtalo. Tuukka Kinnusen mukaan Alpuan hiihtomaja on kerännyt perinteisesti paljon mäenlaskijoita ja hiihtäjiä monen pitäjän alueelta. Mutta tänä talvena jopa hiihtomajan valotkin ovat olleet omakustanteisia.
”Kun pimeä on päässyt yllättämään mäessä, niin otsalamput päälle, auto tyhjäkäynnille ja valot päälle. Eikä sisälle hiihtomajaan ole päässeet lapset pelaamaan lautapelejä ja vaihtamaan monoja”.
Liikuntapaikkaesimies Aki Huhtala kertoo, että ostopalveluina hankittu latujen ajaminen ja kaukaloiden huoltaminen oli suuri menoerä liikuntatoimen budjetissa vuonna 2019, ja tämän vuoksi sopimuksia ei tehty.
”Ostopalveluna latujen teko meni liikuntatoimen budjetista kokonaisuudessaan, kun taas omana työnä tehtäessä liikuntatoimen budjetista menivät vain polttoainekulut ja latukoneen ylläpito. Työntekijöiden palkat menivät omana työnä tehtäessä eri budjetista. Tämän vuoksi ostopalvelusopimukset olivat liikuntatoimelle kalliita. Valaistuksen vähentämisestä kaikilta ulkoilureiteiltä haettiin myös syksyn aikana säästöjä ja haetaan osin myös vuoden 2020 aikana”, toteaa Aki Huhtala.
Kaupunginvaltuusto päättää määrärahat millä liikuntapalveluita tuotetaan. Kaupunginvaltuusto päätti viime vuoden viimeisessä kokouksessaan leikata liikuntapaikkojen yllä ja kunnossapidosta 175 000 euroa talousarvion 2020 yhteydessä. Se on Aki Huhtalankin mielestä liikuntapaikkojen ylläpidosta todella suuri summa.
”Tämän päätöksen mukaan toimintaa sopeutetaan ja siitä mihin säästöt kohdistuvat, päättää rakennetun ympäristön lautakunta 14.1. Parannusta asiaan saataisiin, jos määrärahat nostettaisiin vähintään aikaisemmalle tasolle tulevina vuosina”.
Aki Huhtalan mukaan Raahen kaupungin päätöksissä ei ole eritelty sivukylien tai taajamien toimintaa. Palveluita pyritään ylläpitämään siellä, missä liikuntapaikkoja on aikaisemminkin ollut.
”Vihannin alue sekä eteläinen ja keskinen Raahe ovat joutuneet kärsimään näistä säästöistä nyt enemmän kuin Raahen keskustan ja Pattijoen alue, johtuen juuri näiden alueiden palveluiden tuottamisesta lähes pelkästään ostopalveluna”.