Synkkä itsenäisyyspäivä

Torstaina 24.2. vietettiin Viron itsenäisyyspäivää. Edellisenä iltana virolaisissa perheissä tehtiin kilohailileivät valmiiksi ja pöydät katettiin ja kodit koristeltiin juhlavia perheillallisia varten. Sini-valko-mustat vaatteet kaivettiin valmiiksi esille ja kansallispukuja siliteltiin. Seuraavana päivänä luvassa olisi muun muassa armeijan paraati ja mukava vapaapäivä erilaisilla ohjelmanumeroilla varustettuna.

Seuraava aamu toi kuitenkin sodan kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Virolaisia sota koskettaa läheltä, sillä neuvostoaikana kansat sekoittuivat ja iso osa vironvenäläisistä on ainakin osittain ukrainalaista perimää. Voidaan sanoa, että jokainen tuntee jonkun ukrainalaisen tai ukrainalaistaustaisen henkilön. Viro on myös sijaintinsa ja menneisyytensä takia epäluuloinen Venäjää kohtaan.
Itsenäisyyspäivästä ei siis tullut riemukasta, vaikka toki perinteet vietiin läpi tutulla kaavalla. Huoli läheisistä ja tuttavista, käytännön järjestelyt ja turvallisuudentunteen kadottaminen paistoivat läpi ihmisistä. Suomen tapaan paniikkia omasta turvallisuudesta ei kuitenkaan ollut. Kun luottamusta Venäjän suuntaan ei missään vaiheessa muodostunut, ei hyökkäys ehkäpä tullut samanlaisena yllätyksenä kuin Suomessa. Myös jäsenyys Natossa rauhoittaa, sillä mikäli sota tulisi, voivat virolaiset ainakin teoriassa saada apua.

Nyt, 1.3 tunnelma on rauhallinen. Venäjän uhka ei ole poistunut, mutta voimavarat on käännetty ukrainalaisten auttamiseen. Virosta onkin lähtenyt paljon busseja hakemaan maasta paenneita ihmisiä Viroon. Ensimmäiset pakolaiset tulivat maanantaina ja toiseen suuntaan matkaavat maassa työskennelleet ukrainalaiset, jotka lähtevät rintamalle tai auttamaan perheitään maasta pois. Työmaat tyhjenevät ja inhimillinen hätä on suuri. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena on yhtenäisyys, sillä äidinkieli ei enää erota ihmisiä ja kriisistä voi seurata ehkä jotain hyvääkin.