Taivaan Isän ihme

Suomen popkantelettareksi noussut Ida-Elina kertoo haaveilleensa jo yläkoulussa, että tekee jonain päivänä uraa kanteletta soittamalla. Kuva: Annika Miettinen  

 

Muusikko Ida-Elina alkoi soittaa kanteletta ensin pikkusiskonsa kiusaksi.

Maaliskuu 13. päivä 2020 on varmasti syöpynyt kerralla kaikkien tapahtuma-alalla työskentelevien mieleen. Silloin loppui suurin osa monen artistin töistä kuin seinään.
”Kalenteri tyhjeni yhtäkkiä ja tuon päivän jälkeen olikin aikaa. On melkein turha laskea, kuinka paljon korona söi töitä, koska siitä tulee vain paha mieli”, kertoo oulaistelaislähtöinen kanteletaiteilija Päivi Kujanen, taiteilijanimeltään Ida Elina.

Ensijärkytyksen jälkeen alkoivat kuitenkin pian virtuaaliset keikat, jotka toivat helpotusta myös Ida Elinan arkeen. Jäljelle jääneen vapaa-aikansakin hän käytti kunnolla hyödykseen.
”Uutta musiikkiakin olen ehtinyt nyt työstää. Toisaalta nyt on ollut aikaa pysähtyä ja ennen kaikkea viettää aikaa perheenä”.

Perhe onkin ollut Ida-Elinan elämän keskiössä viime ajat, sillä heille syntyi viime kesänä toinen tytär.
”Erikoisten aikojen keskellä onnen määrä on kasvanut ja elämän parhaat saavutukset ovat omat tyttäret”.

Oulaisista Ida-Elinalle on jäänyt takataskuun vain hyviä muistoja. Lapsuusaikana hän oli musiikin harrastamisen lisäksi innokas juoksemaan ja kisasi useana vuonna kaupunginmestaruudesta.
”Olen käyttänyt lapsuuteni saavutuksia meriittinä nykyään, sillä kuinka moni voi sanoa olevansa 800 metrin juoksun moninkertainen Oulaisten kaupunginmestari?, hän kertoo pilke silmäkulmassa.

Oulaisissa Ida-Elina vierailee edelleen usein, sillä hänen vanhempansa asuvat kaupungissa. Vanha kunnon Kostepää elääkin Ida-Elinan mukana ikuisesti. Kantele tuli Ida-Elinan elämään vahingossa ja aluksi hän kertoo soittaneensa sitä pikkusiskonsa kiusaksi.
”Siskoni Hanna on minua viisi vuotta nuorempi ja oli aikanaan muskarissa innokas kanteleensoittaja. Minua soitin ei kiinnostanut yhtään. Olin sitä mieltä, että se on maailman tylsin soitin. Olin noin 13-vuotias, kun setäni oli hankkinut siskolleni isomman kanteleen soitettavaksi ja jostain syystä isäni kysyi myös minulta, että tahtoisinko soittaa. Minuahan soitin ei kiinnostanut, mutta koska kiusa oli pienikin kiusa, aloitin soittoharrastuksen Hannan vuoksi. Onneksi kantele innosti myös myöhemmin aivan oikeasti soittamaan”.

Ida-Elina tekee musiikkiaan suurelta osin yksin, eli hän säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleensa. Luontaisin tapa säveltää on tehdä se pianon kanssa ja etsiä samalla kivoja sointukulkuja. Joskus uusi kappale syntyy kuin itsestään, mutta useimmiten Ida-Elina työstää kappaleitaan pidempään. Jostakin raakileesta saattaa löytyä säkeistö, toisesta kertosäe.
Kun biisi on valmis, lähtee Ida-Elina sen kanssa studioon, jossa alkaa sovituksen hiominen.
”Kappaleen valmiiksi saaminen on aika pitkä ja toisinaan hidas prosessi, mutta parasta on se hetki, kun biisi on juuri saatu studiolla valmiiksi ja toteamme, että nyt on hyvä”.
Kanteletaiteilijan uraansa Ida-Elina pitää Taivaan Isän ihmeenä. Hän oli toki unelmoinut olevansa kanteletaitelija jo yläkoulussa, mutta varsinainen ihme koko jutussa on se, kuinka tällaisellakin alalla voi oikeasti tehdä uraa.
”Muutama vuosi sitten löysin erään vanhan lappusen, jolle olin kirjoittanut unelmia kanteleurani suhteen, kuten esimerkiksi sen, että halusin tehdä kiertueen USA:ssa, esiintyä jossain suomalaisessa tv-gaalassa ja monta muuta kohtaa. Kirjoittaessani muistan ajatelleeni, että mikäli nämä minusta riippuvat, eivät nämä koskaan toteudu. Kaikki lapussani olleet unelmat ovat kuitenkin käyneet toteen. Tällä hetkellä olen kertonut Taivaan Isälle, että haaveilen konserttisalirundeista ulkomailla. Jo toteutusvaiheessa olevia suunnitelmia ovat uudet musavideot ja uusi musa”.

Takaisin Jutut -sivulle