Tuutikylästä Mäyränperälle
Olavi Jaakkosen nuoruus loppui sodan alkamiseen 1939. Sallasta alkanut pitkä evakkomatka päättyi lopulta onnellisesti Oulaisiin.
Olavi Jaakkonen istuu keinutuolissaan Mäyränperän talossaan. Viereltä on poistunut viime kesän lopulla menehtynyt Liisa-vaimo. Elo on tavallista hiljaisempaa, mutta onneksi omat lapset, etutenässä samalla kylällä asuva Paula-tytär ja 14 lastenlasta ilahduttavat Olavi Jaakkosen arkea.
”On aivan ihanaa, että Paula käy minulla aina iltahommat tekemässä. Keittää lämpimät keitot. Ja lapsenlapset ovat paljoudessaan minulle todella rakkaita. Omia kun ei voinut aikoinaan helliä ja lelliä. Silloin oli työ”, Olavi Jaakkonen muistelee.
Olavi Jaakkonen syntyi 90 vuotta sitten Sallan Tuutikylässä. Tarkemmin ottaen Salla tunnettiin vielä silloin Kuolajärvenä. Hän oli perheen seitsemästä lapsesta nuorin. Elämä Venäjän rajalla oli ankaraa monin tavoin.
”Sallan pitäjä sijaitsee Venäjän rajalla ja yleensä kaikki sivukylät ovat kehityksessä taka-alalla. Siellä ei ollut esimerkiksi sähköä. Näin sähkön ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, kun tultiin evakkoon”, Jaakkonen muistelee.
Luonnonrikkauksiltaan Tuutikylä oli mitä antoisin paikka elää. Järvissä riitti kalaa ja porotalous kukoisti.
Kaikista tärkein tulonlähde oli kuitenkin metsä. Apuna raskaissa metsätöissä oli hevonen, joka oli perheelle kuin perheelle todellinen pankki.
”Silloin pääasiallinen tulonlähde oli metsätyöt. Hevosella mentiin ja suksilla tultiin”, Olavi Jaakkonen hymyilee.
Koulua Olavi Jaakkonen kävi Tuutikylän kansakoulussa muutaman luokan, kunnes sota lopetti sen touhun ja evakkoon oli lähdettävä. Jaakkonen oli 9-vuotias, kun käsky avakuoinnista kävi.
Mukaan sai ottaa vain muonatavarat henkilöä kohden ja talvivaatteet. Olavi Jaakkonen tunnustaa, että sota ja pakeneminen omilta synnyinsijoilta mullisti hänen maailmankatsomuksen. Idän pelko on pysynyt mielessä näin päiviin saakka.
”Siitä ei pääse eroon koskaan”.
Jaakkosen perhe pääsi käymään jatkosodan aikana Tuutikylässä muutaman kerran kesäisin heinänteossa ja kalastamassa. Partisaanivaara oli kuitenkin koko ajan päällä, joten toiveet vakituisesta palaamisesta voitiin unohtaa.
Evakkovuosia kertyi lopulta yhteensä kuusi. Ihmisillä alkoi tulla kaipuu oman vakituisen asuinpaikan löytämisestä.
”Meilläkin äiti etunenässä kävi sanomassa isälle, että lähde ja katsele meille paikka, jonne voisimme muuttaa vakituisesti asumaan. Isä sanoi, että itäraja on epävarma, niinpä lähdemme länteen”.
Lopulta uusi kotitalo löytyi Oulaisista. Olavi Jaakkosen vanhemmat tulivat Mäyränperän Suojalaan ensin keväällä ja Olavi siskonsa Annin kanssa kesäkuussa 1945.
Mäyränperällä nuoren miehen elo oli rauhaisaa ja työteliästä. Maatöiden ohella metsästys ja kalastus ovat olleet aina Olavi Jaakkosen sydäntä lähellä.
Samalta kylältä, Mäyränojan varrelta Olavi Jaakkonen löysi myös tulevan vaimonsa Liisan.
”Siihen aikaan kulkuneuvoja kuten autoja ja polkupyöriä oli vain harvassa. Meilläkin oli vain yksi pyörä, mutta vanhemmalla veljelläni oli siihen etuoikeus, joten minun piti katsella tyttöjä lähempää. Kohtasimme Liisan kanssa yhden tanssireissun päätteeksi ja meidät vihittiin vuonna 1952. Ehdimme olla aviossa 67 vuotta”.
Maatöiden lisäksi Olavi Jaakkonen ehti toimia monessa eri kunnallisessa luottamustehtävässä, kuten tielautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa. Muista toimista voi mainita peräti 11 vuotta kestäneen puheenjohtajuuden Oulaisten riistanhoitoyhdistyksessä. Jaakkonen korostaa, että luottamustoimiin ryhtyminen ei ole koskaan ollut hänen kohdallaan poliittinen valinta.
”En ole koskaan ollut poliittisesti mikään kärki. Olen aina ollut ihmisten asialla. Politiikka on ihan sivuseikka”.
Tämän päivän elämänmenoa ja erityisesti omaa sydäntään lähellä olevaa maaseudun kehittymistä Olavi Jaakkonen seurailee hieman huolestunein mielin.
”Ei pienmaatalous enää tänä päivänä kannata. Hintataso on niin alhainen, etteivät viljelijät sellaisella pärjää. Maatalous on täysin näiden palkkioiden varassa. Se ei ole hyvä juttu”, hän tietää.
