Uutisia vaatehuoneesta

Uutistoimittaja Kai Pohjanen teki lähtemättömän vaikutuksen Oulaisten seurakuntaelämään 1990-luvulla.

Eletään kevättä 1990, kun reilu parikymppinen ja edellisenä vuonna nuorisotyönohjaajaksi valmistunut Kai Pohjanen päättää startata autonsa kotikaupungissaan Kemissä ja suuntaa tiensä kohti Oulaisten Ahonperän leirikeskusta. Pohjasen tarkoituksena on tutustua vain leirikeskuksen toimintaan, mutta toisin käy. Silloinen kirkkoherra Heikki Huumonen näkee Pohjasessa potentiaalia ja houkuttelee hänet jäämään Oulaisiin töihin rippileirin ajaksi. Lopulta työsuhde venyy lähes 10 vuoden mittaiseksi.
Aikaansa Oulaisten seurakunnan nuorisotyönohjaajana Kai Pohjanen muistelee lämmöllä. Työ oli erittäin mielenkiintoista ja vapaata. Hän sai tehdä töitä aktiivisten oulaistelaisnuorten kanssa, mutta myös seurakunnassa oli siihen aikaan innovoiva ja eteenpäin tulevaisuuteen katsova työyhteisö.
”Lahtisen Jari oli silloin kirkkoherrana ja minua kehotettiin revittelemään. Rajoja ei ollut. Mistään suunnasta ei tullut painetta, että omia työtapoja olisi tarvinnut liikaa miettiä. Työtä tehtiin enemmän suurella sydämellä kuin viisailla aivoilla”, Pohjanen veistelee.
Kun Kai Pohjanen sai työnjohdolta vapaat kädet kokeilla uusia ja erilaisia juttuja, käytti hän tilaisuuden hyväkseen. Yksi veto oli hiippakunnan lähetysjuhlien yhteydessä pidetty Hillel Tokazierin konsertti, joka päätettiin pitää paikallisessa Barbaari-yökerhossa.
Jotkut epäilivät, että oliko yökerho oikea paikka tämänkaltaisen konsertin järjestämiselle, mutta tapahtuman saama suosio osoitti, että oli. Mutta menisikö samanlainen idea läpi vielä tänä päivänä?
”Vuosi oli silloin 1998, eli siitä on jo yli 20 vuotta aikaa. Maailma on kehittynyt. Näin ainakin uskon ja toivon”.

Oulainen ei hävinnyt Kai Pohjasen elämästä senkään jälkeen, kun hän lopetti työt seurakunnan palveluksessa. Hänen vanhemmillaan oli yhä mökki Oulaisissa ja Pohjanen vieraili siellä käydessään samalla myös seurakuntatalolla aina kahvitunnin aikaan.
”Kävin jututtamassa työkavereita puolenkymmentä vuotta, mutta sitten vierailut jäivät, kun seurakuntaan alkoi ilmestyä oudompia ihmisiä, jotka olisivat jo alkaneet ihmetellä, että mitä minä siellä teen”.
Vuosien 1998-1999 aikana alkoi Kai Pohjasen veri vetää yhä enemmän journalismin pariin. Hän anoi viimeisinä seurakuntavuosinaan virkavapaata, jotta pääsi tekemään toimittajan töitä niin Yle Oulun kuin Yle Kokkolan toimituksiin.
”Sitten sain neljän kuukauden pestin Kokkolasta ja ajattelin, että enää en kehtaa vaivata seurakunnan luottamushenkilöitä, vaan sanon itseni irti. Siitä tulikin elämäni tähän mennessä uskaliain teko työrintamalla. Vuodesta 1999 lähtien olen ollut yhtäjaksoisesti töissä Ylellä”.

Kokkolasta Kai Pohjanen lähti ”lainalle” Tampereen toimitukseen kolmeksi kuukaudeksi.
”Sillä samalla lainareissulla yhä olen ja toivon, että eräpäivä olisi jo mennyt”, hän hymyilee.
Voidaankin jo sanoa, että Kemistä maailmalle lähteneestä Kai Pohjasesta on tullut aito tamperelainen. Puhetyyliä myöten.
”Kyllä se ärrä deen paikalle tulee ja moro sanon aika luontaisesti. Työurani on mennyt pohjoisesta alaspäin, mutta tähän se pysähtyy. Alaspäin en enää mene. Tampere on sopivan kokoinen kaupunki, josta löytyy myös metsää ja jopa lehmiä”.
Ylellä Kai Pohjanen on ollut aina niin sanottu perustoimittaja. Sellaista aihetta ei hänen eteensä tule, josta ei jotakin uutista eetteriin syntyisi.
Aluksi Pohjanen teki uutisia radioon, mutta myöhemmin kuvioihin tuli mukaan myös televisio. Hän juonsi neljä vuotta putkeen Hämeen paikallisuutisia telkkariin. Pohjanen muistaa ensimmäisen juontonsa kuin eilisen, sillä kameroiden eteen hän joutui lähes kylmiltään.
”Tunne oli samanlainen kuin miehellä, joka heitetään järveen ja kysytään, että osaatko uida. Mutta kyllähän se lopulta hyvin meni, vaikka jännitti ihan hirveästi. Muistan kouluttaja Jaana Saarisen sanoneen kerran, että muista aina hymyillä, siitä ihmiset tykkäävät. En ole itse katsonut sitä tv-lähetystä koskaan, mutta eräs kaverini kysyi kerran, että pelleilikö siellä lähetyksessä joku, kun sinä niin paljon naureskelit. Hermostunutta naurua se taisi olla”, Pohjanen hymyilee.

Vaikka maailma muuttuu, eivät uutiset muutu. Uutinen on aina uusi asia, joka kerrotaan kuulijoille ja katselijoille. Uutisten tekemisen tavat ovat sen sijaan muuttuneet huomattavasti. Kai Pohjanen tekee nykyään esimerkiksi suoria tv-haastatteluja kännykän avulla. Korona-aikana työnteon tapa on pakostakin muuttunut. Työskentelypiste löytyy oman kodin vaatehuoneesta.
”Kohta kaksi vuotta olen tehnyt töitä etänä. Juttukeikoilla näemme kuvaajan kanssa paikan päällä ja haastattelun jälkeen lähdemme omaan kotiimme leikkaamaan materiaalia. Menen vaatehuoneeseen ja laitan läppärin silityslaudan päälle. Siellä teen kaikki spiikit ja radiouutiset”.