Vapaa-ajan maanpuolustusta tuetaan

Venäjän aloittama ja venäläisten laajalti hyväksymä tuhoamissota Ukrainassa muutti monia asioita Suomessa. Vanhoista ulko- ja turvallisuuspoliittisista hokemista putosi pohja, kun kansa lopetti päättäjien päättämättömyyden puolustusliitto Naton jäsenyyden suhteen. Samalla tarve ja valmius erilaiseen maanpuolustustoimintaan on ymmärrettävästi kasvanut. Oikein toteutettu yhteiskunnan tuki parantaa ihmisten kykyä maanpuolustukselliseen toimintaan sekä vahvistaa maamme turvallisuutta.
Näistä syistä alkukesän hallitusneuvotteluissa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjattiin, että sotilaskäyttöön soveltuvien varusteiden, tarvikkeiden ja aseiden verovähennysoikeuden luomista selvitetään. Kyseisellä keinolla haluamme kannustaa ihmisiä vapaaehtoiseen varautumiseen ja maanpuolustustahdon vahvistamiseen.
Kansan tahtotila onkin näkynyt Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnan osallistujamäärissä sekä reserviläistoiminnassa. Oma-aloitteisuudella on konkreettinen hinta etenkin reserviläistoiminnassa, jossa suojavarusteiden hinnat nousevat useisiin satoihin euroihin.
Tilanne ei sikäli ole ainutkertainen Suomessa. Tarve on ollut ennenkin suuri ja varoja niukasti. Suomalaiset kotitaloudet ovatkin historiallisesti paikanneet reserviläisten varustehuoltoa omien mahdollisuuksiensa rajoissa.


Tie ohjelmakirjauksesta konkretiaan on kuitenkin vielä pitkä. Verokannustimien luominen on vaativa politiikan osa-alue, eikä hyvillä aikeilla aina saavuteta aiottuja lopputuloksia. Vähennysoikeus tulee rajata huolellisesti, jotta siitä syntyvä hyöty kohdentuu tarkoituksenmukaisesti juuri heille, jotka ovat halukkaita turvaamaan maatamme myös vapaa-ajalla. Mietittävää riittää, sillä vaikka tavoite onkin selvä, voi tarpeettoman monimutkainen tai vaatimuksiltaan löysä lopputulos vesittää koko tavoitteen toteutumisen.
Maanpuolustusta koskevissa asioissa on lähtökohtaisesti kuunneltava herkällä korvalla alan ammattilaisia eli Puolustusvoimia. Varusteiden on läpäistävä puolustusalan ammattilaisten asettamat vaatimukset. Esimerkiksi vakavalta haavoittumiselta suojaavien varusteiden kohdalla, vaatimusten täyttäminen on elämän ja kuoleman kysymys.
Valtiontalouden kannalta reserviläisten verovähennysoikeus olisi lopulta pieni menoerä. Yksittäisille reserviläisille sekä heistä muodostuville joukoille kädenojennus olisi kuitenkin suuri. Lopulta iso osa sotilaan toimintakykyä on se, etteivät huonosti istuvat varusteet aiheuta tarpeettomia ongelmia.
Selvää on se, että hallitusohjelman kirjaus on askel eteenpäin maamme historiassa. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun päättäjät vielä jarruttelivat perinteistä maanpuolustustoimintaa. Nyt olemme tilanteessa, jossa hallitus haluaa kunnioittaa ja edistää ihmisten maanpuolustustahtoa pienellä, mutta silti konkreettisella eleellä.

Takaisin Jutut -sivulle