Vauhtia ja vilskettä MotoRolls-Festeillä
Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma sai väen liikkeelle sadekelistä huolimatta.
Lauantaina 14.9. kerääntyy Oulaisten Nesteen pihalle väkeä sateisesta säästä huolimatta: Ermu Ry:n järjestämä MotoRollsFest herättää paikallisissa uteliaisuutta ja houkuttelee paikalle. Tapahtuma on upouusi ilmestys Oulaisissa, ja onnistuminen hermostuttaa järjestäjiä muun muassa tilanpuutteen vuoksi, mutta kaikki vaikuttaakin sujuvan hyvin. Etenkin suuri yleisö yllättää Mika Ilomäen, joka on Ermu Ry:n puolesta auttamassa tapahtuman toteutuksessa. Matias Kokkoniemen ja Erkka Hangan Vauhtihirmu racing motostunttishow viehättää erityisesti mopoista kiinnostuneita nuoria ja lapsia. Temput ovat lähestulkoon akrobaattisia, mutta laitetaan kumikin palamaan. Rock n’ Rolls -coverbändi ja esittelyssä olevat autot vetävät väkeä puoleensa, ja iltapäivästä myös saunojia saapuu paikalle.
Ralliautonsa näytille tuonut Elina Hanhikorpi päätyi mukaan Oulaisten Moottorikerhon kautta. Hän on ollut ennenkin tapahtumissa esittelemässä harrastustaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun hänen oma autonsa on mukana. Häntä ilahduttavat lapset, jotka ovat onnessaan päästessään autoon istumaan.
”Kun toisilla on hyvä fiilis, itsellekin tulee hyvä fiilis”, hän toteaa.
Myös Mika Ilomäellä on jokkisautonsa matkassa, vaikka prioriteettilistan kärjessä onkin auttaa tapahtuman järjestämisen ”pääpirua”, Arto Hintsalaa. Ensi alkuun on pitänyt kiirettä järjestelytouhuissa, mutta hän toivoo ehtivänsä näkemään kunnolla muitakin ohjelmanumeroita. Varsinkin Vauhti racing motostunttishow kiinnostaa häntä.
Ihmiset kyllä lähtevät liikkeelle kurjassakin säässä, kunhan vain jotain järjestetään.
Motostunttishow’ta ja coverbändiä tullaan katsomaan sankoin joukoin, ja paljussa on täyttä. Se on järjestäjistä mukava huomata.
”Kyllähän se on sillä lailla, että Oulainen on pieni paikkakunta, niin mitä enemmän tänne saadaan tapahtumia, sitä eläväisemmäksi paikkakunta muuttuu. Jonkun pitää vain lähteä rohkeasti järjestämään tällaista”, Ilomäki kommentoi.
Sekä hän että Elina Hanhikorpi näkevät itsensä mahdollisesti osallistumassa tapahtuman järjestämiseen vastaisuudessakin. Kenties MotoRollsFest palaa Nesteelle myös ensi vuonna.