Veturiaukion juna sai jouluasunsa – joko olet tunnistanut junan kylkeen kirjoitetun laulun?
Oulaisten Valovoima tempaisi viime vuoden marraskuussa ja puki veturiaukion junan jouluasuun. Samalla kerho haastoi seuraavan vuoden koristelijaksi Oulaisten karaokekerhon. Laulusankarit ottivat kopin vastaan ja tekivät työtä käskettyä. Viime viikon tiistaina pieni karaokekerhon porukka koristeli junan harrastukseensa sopivalla rekvisiitalla.
Koristelutempauksen vetäjänä toiminut Arto Hintsala kertoo, että hän oli värkännyt junan kylkeen aseteltua nuottiviivastoa ja kranssia kotona yön pikkutunneilla yhdessä vaimonsa kanssa. Päivi Niemelän kontolla oli puolestaan nuottien ja nuottiavaimen valmistaminen.
”Olihan siinä hommaa, mutta mukavaa värkkäämistä se oli”, naureskeli Arto Hintsala koristelu-urakan päätyttyä.

Jokainen asiasta kiinnostunut voi nyt käydä ihailemassa veturiaukion junaa ja osallistua samalla karaokekerhon järjestämään leikkimieliseen kilpailuun. Junan kylkeen asetettuun nuottiviivastoon on nimittäin kirjoitettu eräs monelle tuttu laulu. Jos tunnistat laulun, kannattaa sen jälkeen suunnata karaokekerhon Facebook-sivuille. Sinne voi jättää oman vastauksensa ja osallistua samalla tuotepalkinnon arvontaan, joka järjestetään kaikkien oikein arvanneiden kesken Oulaisten karaokekerhon Joulun valoa -joulukonsertissa 29.11.
Junan koristelusta aiotaan tehdä Oulaisiin perinne. Niinpä Oulaisten karaokekerho haastaa ensi vuoden joulujunan koristelijaksi Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen.