Cafe Hilppa lopettaa – uusi yrittäjä etsinnässä

Sari Lind toivoo löytävänsä kahvilalleen jatkajan jo ennen kesää.

 

Elämäntilanteet muuttuvat itse kullakin ja nyt sellainen tuli eteen Oulaisten keskustassa neljä vuotta toimineen Cafe Hilppan yrittäjällä Sari Lindillä. Hän kertoo lopettavansa kahvilan pyörittämisen henkilökohtaisten syiden takia. Oman sysäyksensä lopettamispäätökselle antoi kaikkien riesana oleva korona.
”Koronavuosi teki oman tehtävänsä. Ei tämä aika ole ollut helppoa yhdellekään yrittäjälle”, tietää Sari Lind.
Sari Lind ei ole kuitenkaan heittänyt hanskojaan tiskiin sen suhteen, etteikö Cafe Hilppassa nähtäisi kahvilatoimintaa hänen jälkeensäkin. Lind onkin jo jakanut yrityksensä myynti-ilmoituksia sosiaalisessa mediassa ja kiinnostus on ollut hyvää.
”Tosi paljon on ollut kiinnostuneita. Hyvä toivo on siitä, että tähän jatkaja tulisi”.

Sari Lind kertoo nauttineensa kahvilayrittäjyydestä täysin rinnoin. Kahvila on sijainniltaan loistavalla paikalla ison parkkialueen vieressä, eikä samanlaisia palveluita löydy Oulaisten keskustasta yhtään liikaa.
”Olen tykännyt ja hyvin olen tästä leipäni ansainnut. Paljon on töitä ollut, mutta onhan tässä oma vapautensakin”.

Sari Lind aikoo pyörittää Cafe Hilppaa ainakin kesäkuun loppuun saakka, mutta ei pane pahakseen, vaikka uusi yrittäjä voisi aloittaa toimintansa jo sitä ennen.

Takaisin Jutut -sivulle