Ennätysyleisön tuki ei auttanut – Huiman naisten kauden jatkuminen ratkeaa huomenna Oulussa

Oulaisten Huiman ja Oulun Lipon välisestä välieräsarjasta ei ole tunnetta puuttunut. Arkistokuva: Aleksi Olli

Oulaisten Huima ja Oulun Lippo aloittivat viikonloppuna Suomensarjan lohkovälieräpelit. Oulaistelaisten kannalta ottelusarja alkoi mitä makoisammin, sillä joukkue ylsi lauantaina Oulun Raksilassa yllätysvoittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

”Me tulimme hyvällä ilmeellä pelin alkuun ja teimme heti ensimmäisessä vuorossa viisi juoksua. Ensimmäinen jakso oli sitä myöten taputeltu. Toisella jaksolla olimme pari vuoroparia pelissä mukana, mutta sitten homma vähän repsahti ja kaveri sai läpilyöntejä aikaiseksi”, raportoi Huiman pelinjohtaja Matti Leponiemi.

Supervuorossa oli Huiman Pinja Salmelalla elämänsä tilaisuus ratkaista peli läpilyöntinsä ansiosta, mutta vieraiden harmiksi hänen kunnariyrityksensä tyssäsi kolmospesälle niukan palon jälkeen. Pelin ratkaisua jouduttiin hakemaan kotiutuslyöntikilpailusta. Kotijoukkue Lippo karkasi omalla vuorollaan kolmen juoksun karkumatkalle, mutta Huiman naiset tulivat väkisin rinnalle. Samoin kävi toisessakin kotiutuslyöntikisassa. Ottelun ratkaisu nähtiinkin vasta kolmansissa pareissa, joissa Oulaisten Huima oli Lippoa 3-2 juoksuin parempi.

”Se peli oli kyllä aikamoista tunteiden vuoristorataa”, tunnusti Matti Leponiemi.

Sunnuntain oli edessä kotiottelu Oulaisissa, jossa Huiman naisia kannusti reilun 200 hengen ennätysyleisö. Kotijoukkue pääsi ottelussa heti johtoon, mutta tämän jälkeen kentällä tahtipuikkoa heilutti Oulun Lippo, jonka liukasta kärkeä Huima ei saanut millään aisoihin.

”Lippo sai liian helposti takatilanteita aikaan. Ja kun tuolla rosterilla pääsee tarpeeksi monta kertaa kotiuttamaan, tuppaa siinä sitten juoksujakin syntymään. Meidän selkärankamme katkesi molemmilla jaksoilla, emmekä saaneet sen jälkeen enää kengännauhojammekaan sidottua”, tunnusti pelinjohtaja Leponiemi.

Kaikesta huolimatta usko voittoon on edelleen Oulaisten Huimassa kova. Miten otteluparissa lopulta käy, selviää huomenna tiistaina Oulun Raksilassa.

Takaisin Jutut -sivulle