Hoitohenkilökunnan rokotukset hyvässä vauhdissa Oulaisissa – suurin haaste on ollut rokoteaineen saatavuudessa

 

Koronarokotukset on aloitettu terveydenhuollon henkilökunnalle myös Oulaisissa. Johtava lääkäri Harri Pennanen kertoo, että terveyskeskuksen päivystyksen, koronanäytteenoton ja vuodeosaston henkilökuntaa on alettu rokottaa viime viikon perjantaista lähtien ja lähes kaikki on jo nyt rokotettu.

Myös Konttilantuvan, Rantakartanon ja Esperi Oulan henkilökunnan rokotukset on aloitettu ja ne valmistuvat Harri Pennasen arvion mukaan tulevan kahden viikon sisällä. Hän uskoo, että myös pienempien palveluyksiköiden henkilökunnan rokotukset saataneen tehtyä tammikuun 2021 aikana.

Palvelutaloissa asuvien ikäihmisten rokotukset päästäneen aloittamaan Harri Pennasen mukaan vielä tammikuun aikana. Valmista kaiken pitäisi olla helmikuun aikana, jos rokotetoimitukset saapuvat Oulaisiin niin kuin on luvattu.

”Eniten haastetta alkuun on tuonut liian niukka rokoteaineen saatavuus. Kaikki rokotustapahtumat ovat rajoittuneet rokoteaineen loppumiseen kesken. Rokotukset on aloitettu hyvin ripeästi ja lyhyellä varoitusajalla heti, kun rokoteainetta on vain ollut saatavilla”, kertoo Harri Pennanen.

Rokotuksissa edetään Oulaisissakin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) määräämän rokotusjärjestyksen mukaan. Kun rokotetta alkaa tulla helmikuun aikana suurempia määriä, tuottaa se Harri Pennasen mukaan haasteita rokotuskoulutuksen käyneen, osaavan henkilöstön riittävyydelle.

”Palvelujärjestelmänä teemme kuitenkin parhaamme sen eteen, että suurimmissa vakavan sairastumisen riskissä olevat palvelukodeissa asuvat henkilöt tulevat suojattua vakavalta koronataudilta rokottamalla viruksen mahdollisina kuljettajina toimivat henkilökunnan jäsenet sekä henkilöt itsensä mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti. Tämän jälkeen etenemme kotona asuvien, suurimmassa riskissä olevien ikäihmisten rokotuksiin. Tämän hetken tiedon mukaan kotona suvien riskiryhmäläisten rokottaminen voi alkaa helmi-maaliskuun vaihteessa”.

Takaisin Jutut -sivulle