JOBiHUBi-messuilla metsästettiin työpaikkoja
Ensimmäistä kertaa järjestetyt JOBiHUBi –messut vetivät heti ensimmäisen tunnin aikana mukavasti ihmisiä tutustumaan Oulaisten ja lähialueen työpaikka- ja koulutustarjontaan. Eräs paikalle tulleista oli kolme vuotta sitten Suomeen muuttanut turkkilainen Bülent Peköz. Tällä hetkellä Oulaisten Jedussa opiskeleva Peköz etsi messuilta töitä.
”Lähinnä sairaalasta, mutta voi se olla myyntialaltakin”, kertoi Bülent Peköz.
Alanyassa suomalaisen vaimonsa tavannut Bülent Peköz on viihtynyt mainiosti Oulaisissa, ja suomalaisia hän kehuu mukaviksi ihmisiksi.
Ainoa miinus on Suomen talvessa, joka tuntuu lämpimiin olosuhteisiin tottuneesta Bülent Peközistä hieman kylmältä. JOBiHUBi-messuja hän piti onnistuneena tapahtumana.
”Tämä tapahtuma on tosi hyvä. Jos haluat löytää töitä, on täällä paljon työpaikkoja tarjolla”, Bülent Peköz tuumaili.
JOBiHUBi-messuilla on joukko eri alojen yrityksiä kertomassa omasta toiminnastaan sekä vapaana olevista työpaikoistaan. Yksi kenties suurimmista oli Fennovoima, joka puuhaa parhaillaan ydinvoimalaa Pyhäjoelle. Projetipäällikkö Vesa-Pekka Arola oli luottavainen, että hanke saadaan vielä maaliin saakka.
”Projekti etenee hyvin ja tällä hetkellä ollaan perussuunnitteluaineiston kimpussa. Rakennuslupa tullaan jättämään Säteilyturvakeskukselle aikataulun mukaisesti”, totesi Vesa-Pekka Arola.
HR-specialist Riku Rinne puolestaan kertoi, että Fennovoimalla on tänä vuonna avoinna yhteensä 17 kesätyöpaikkaa Pyhäjoella sekä Helsingissä. Halukkaiden kannattaa pitää kiirettä, sillä haku päättyy tänään keskiviikkona. Huhtikuussa hakuun tulevat pitempää kokemusta vaativat työtehtävät. Riku Rinteen mukaan Fennovoiman kesätyöntekijöiltä vaaditaan ennen kaikkea motivaatiota ja kiinnostusta alaa kohtaan.
”Tehtävistä riippuen arvostetaan myös syvempiä tietoteknisiä taitoja. Mutta halu oppia uutta on se kaikista tärkein tekijä”, sanoi Riku Rinne.