Kisareportterin työstä on glamour kaukana
Moni lehdenlukija saattaa ajatella, että ulkomailla järjestettävistä isoista urheilukilpailuista raportoiminen on toimittajalle yhtä juhlaa: eri lajien seuraamista aitiopaikalta ja siinä sivussa muutama haastattelu joltakin urheilijalta seuraavan päivän lehteen. Mutta mitä vielä. Oulaistelaislähtöisen ja Kalevassa yli 20 vuotta urheilutoimittajana toimineen Kai Nevalan mukaan tämä mielikuva on vain puolet totuudesta.
”Tietyllä tavalla tällaiset tapahtumat ovat toimittajalle unelmakeikkoja, kun pääset maailman huippu-urheilun ytimeen, mutta oikeasti ne ovat äärimmäisen raskaita työtehtäviä, joissa hommia paiskitaan pahimmillaan kellon ympäri. Voit päivittäin joutua matkustamaan monta tuntia, vaikka itse kisat pidettäisiinkin vain yhdessä paikassa”.
Kaikesta työmäärästä huolimatta kaikki uran varrelle mahtuneet kisatapahtumat ovat olleet Kai Nevalan mukaan hienoja kokemuksia. Mutta jos yksi kirsikka pitää kakun päälle nostaa, on se eittämättä vuoden 2014 jalkapallon MM-kisat Brasiliassa. Se oli ainutlaatuisuudessaan ja eksoottisuudessaan jotakin ennen kokematonta. Myös työmäärän osalta.
”Työtehtävät saattoivat vaihtua monen tuhannen kilometrin päähän toiselle paikkakunnalle. Juttuideat täytyi kehitellä aivan itse. Ei siellä ollut suomalaisia hiihtäjiä olympiakultaa voittamassa”.
Kokemuksena ikimuistoinen oli myös jalkapallon EM-kisat viime kesänä, jolloin Kai Nevala pääsi raportoimaan Suomen A-maajoukkueen historiallisesta ensimmäisestä arvokisaturnausottelusta Tanskaa vastaan. Kaikki lajia seuraavat tietävät, miten ottelussa kävi ja mikä dramaattinen tapahtuma sai lopulta koko urheilumaailman pidättämään muutamaksi tunniksi henkeään.
”Kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kesken pelin maahan, alkoi siitä hetkestä melkoinen iltarupeama itsellenikin. Ei siinä voinut alkaa miettiä liikaa, että mitä tapahtui. Piti vain toimia, ja kun kaikki oli vihdoin ohi, oli kellokin jo lähellä keskiyötä. Silloin tajusin, että tämä saattaa olla se hetki, joka jää omalta toimittajan uralta mieleenpainuvimpana hetkenä mieleen. Se oli niin dramaattinen ja erikoinen tapaus. Kukaan ei pysty sellaista ennakkoon käsikirjoittamaan. Jäljelle jäi vain epätodellinen olo. Tapahtumassa oltiin konkreettisesti kuoleman porteilla, ja toisaalta Suomi teki ottelussa historiallisen maalin”.
Kokemuksellisesta toista ääripäätä edusti Tokion olympiakisat saman vuoden syksynä. Ennen pandemian puhkeamista oli Kai Nevala odottanut näitä karkeloita vesi kielellä, mutta karu totuus iski kasvoille heti siinä vaiheessa, kun koronan aiheuttamat turvatoimenpiteet otettiin käyttöön myös Japanissa.
”Elimme tietynlaisessa kuplassa lähes kolmen viikon ajan. Maskia joutui pitämään koko ajan 35 asteen helteessä ja joka asian suhteen oli tiukat rajoitukset. Voi sanoa, että se oli aika erikoinen kokemus”.
Kai Nevala on päässyt tutustumaan työuransa aikana myös tämän hetken ajankohtaisimman valtion, Venäjän urheilutapahtumiin. Vaikka Venäjän valtionjohto on mitä on, on Kai Nevalalla tavallisesta kansasta pelkästään hyvää kerrottavaa.
”Olen tutustunut muutamiin venäläisiin toimittajiin ja kuvaajiin ja kokemusteni perusteella voin sanoa, että tavalliset venäläiset ovat todella miellyttäviä ihmisiä. Toki kritisoida voidaan sitä, miksi Venäjä on saanut niin paljon arvokisoja. Toivottavasti tulevaisuus on siellä erilainen ja sellainen aika on nyt ohi, mitä siellä on aikaisempina vuosina nähty”.
Oulaista Kai Nevala muistelee lämmöllä. Se oli rauhallinen ja turvallinen paikka elää ja käydä koulua. Piirit olivat pienet ja eniten Nevala vietti aikaansa erilaisissa urheiluharrastuksissa.
”Harrastin vähän kaikkea mahdollista, mutta kun Huimassa alkoi jalkapallo viritä uudelleen 1980-luvulla, nousi se itselleni merkittäväksi lajiksi. Hannuksen Jari veti harjoituksia. Taidettiin olla c-junnuja ja meitä oli tiivis pieni porukka, joka pärjäsi aika hyvin. Muistan, että ihan alkeelliselta pohjalta ylsimme piirin pronssimitalisteiksi. Muun muassa maineikas KPV jäi siinä ikäluokassa meidän taaksemme”.
Toimittajan ammatti ei ollut nuoren Kai Nevalan mielessä juuri lainkaan. Hän luonnehtiikin itseään jonkinlaiseksi ajelehtijaksi. Näin kävi myös toimittajaksi päätymisen kanssa.
”Olen aina tykännyt kirjoittaa ja kirjoittelin jotakin omia urheilujuttuja jo pikkupoikana. Sitten Vilmingon Ari antoi Pyhäjokisedussa mahdollisuuden kirjoittaa jalkapallosta, kun sitä pelasin. Pikkuhiljaa pääsin kokeilemaan toimittajan työtä, mutta en missään vaiheessa päättänyt, että sille alalle jäisin. Menin lukion jälkeen opiskelemaan Haapaveden opistoon viestintälinjalle, mutta siinäkään vaiheessa ei toimittajuus noussut suureksi haaveeksi. Tämän jälkeen pääsin OKL:ään luokanopettajan koulutukseen, mutta se jäi kesken. Sitten menin Keskipohjanmaahan kesätoimittajaksi, jonka jälkeen minuun otettiin hyvin pikaisesti Kalevasta yhteyttä, ja sillä tiellä olen”.
Vaikka Kai Nevala tunnetaan hyvin pitkälti urheilutoimittajana, on hän päässyt tekemään työurallaan muidenkin alojen juttuja.
”Olin aikoinaan kolme kuukautta silloisessa Kalevan Helsingin toimituksessa tekemässä juttuja politiikasta ja taloudesta. Sitten omasta halustani olen laajentanut työnkuvaani kolumnipalstaan popmusiikista ja isänä olemisesta. Kirjoitan myös pidempiä esseitä kerran parissa kuukaudessa. Se on hyvää vastapainoa urheilulle”.
Kai Nevala kokee, ettei hän ole kokenut vielä läheskään kaikkea omalla toimittajan urallaan. Työssä viihtymisen kannalta on tärkeää, että pystyy nauttimaan ja löytämään uusia innostumisen hetkiä pienistäkin asioista.
”Vaikka olen päässyt käymään suurissa arvokisoissa, voi jokin yksittäinen asia kotimaassa tai kotikaupungissa olla tärkeä ja merkittävä juttu. Tähän työhön pitää suhtautua niin, että kaikki jutut ovat jollakin tavalla merkittäviä lukijoille”.
Mitkä ovat sitten Kai Nevalan neuvot elämänsä ensimmäistä ulkomaan kisareissua suunnittelevalle toimittajalle?
”Ehkä tärkein asia, kun perusasiat ovat kunnossa ja henkilö osaa tehdä työtänsä, on paineensietokyky. Se nousee isoon rooliin. Kun kisoissa ollaan, ei kelloa voi katsoa, että milloin tunnit tulevat täyteen. Jos joku päivä vie 15 tuntia, niin siihen pitää vaan asennoitua. Ja täytyy muistaa, että urheilukisat ovat aivan eri juttu kuin esimerkiksi sota-alueella reportterina oleminen. Kunnioitukseni heitä kohtaan onkin hyvin suuri”, muistuttaa Kai Nevala.