Koko kylän Keijo ansaitulle eläkkeelle

Keijo Pylväs sai läksiäislahjaksi muun muassa hunajaa.

 

Maaseutuasiamies Keijo Pylvään suu käy entiseen malliin, kun Oulaisten maa-ja metsätalon ovista lappaa porukkaa sisään kukkakimput ja läksiäislahjat käsissään. Virallisesti vasta ensi vuoden tammikuun jälkeen eläkkeelle jäävä Pylväs toteaakin maaseutuasiamiehen tehtävän parhaan puolen olleen juuri asiakkaiden kohtaaminen kasvokkain. Niinpä olo läksiäiskahveilla on samaan aikaan haikea ja iloinen.

”Eniten tulen kaipaamaan työtovereita ja mahtavia asiakkaita. Tässä maa- ja metsätalossa on ollut varsin hyvä olla töissä”, Keijo Pylväs toteaa.
Työuraa Keijo Pylväällä ehti tulla mittariin 40 vuotta. Kaikki lähti liikkeelle Oulun Valiolla vuonna 1981 ja jo sinä aikana hän oli tekemisissä 17 lähikunnan alueen viljelijöiden kanssa. Vuonna 1990 Pylväs aloitti maaseutusihteerin työt Oulaisissa ja sillä tiellä on oltu tähän päivään saakka. Virkatyönsä lisäksi hän on osallistunut paljon Oulaisten kyläasioiden ja yksityisteiden hoitoon.

”Voi olla, että jonkinlainen pudotus tässä tulee. Olen kuitenkin tottunut siihen, että minulla on oma työhuone ja tietty asiakaskunta”, Pylväs tunnustaa.
Keijo Pylväs jos kuka osaa sanoa, miltä maaseudun tulevaisuus näyttää Suomessa ja ennen kaikkea Oulaisissa. Jo miehen kasvoja lukemalla voi päätellä, ettei kovin hyvältä.
” Kun tulin tänne Valiolta maaseutusihteeriksi, maatalous sykki Oulaisissa ja aktiivisia tiloja oli 300. Nyt tiloja, jotka hakivat tänä vuonna EU:sta maataloustukea, on enää 129”.
Maatalouden ympärillä liikkuu tällä hetkellä niin paljon epävarmuustekijöitä, ettei Keijo Pylväs ala tässä asiassa ennustajaksi. Toivonsa hän heittää nuorten viljelijöiden harteille.
”Meillä on tullut nuoria taitavia viljelijöitä mukaan, jotka ikään kuin yrittäjäluontoisesti hoitavat maatilaa. Heidän varassa se tulevaisuus on”, Pylväs uskoo.

Keijo Pylvään mielestä on Oulaisten kaupungin tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, että alueen kaikki kolme kylää, Piipsjärvi, Petäjäskoski ja Matkaniva pysyisivät elinvoimaisina myös jatkossa.
”Luottamushenkilöiden päätöksenteosta on paistanut hieman se, että maaseutuasioita ei arvosteta. Toivoisin, että ne henkilöt, jotka tekevät maatalouden ja metsätalouden hyväksi töitä, saisivat kaupungin kuvioissa tietyn aseman. Oulainen on kuitenkin maaseutumainen kaupunki, eikä mikään city”.

Keijo Pylväältä on kysytty useita kertoja, onko hän enemmän oulaistelainen vai ylivieskalainen, koska on sattunut syntymään Ylivieskassa. Vastaus on sekä että.
”Paljon minä Ylivieskassa edelleen asioin, joten kyllä minun toinen jalka on osittain Ylivieskassa. Toki en olisi Oulaisiin aikoinaan muuttanut, jos en täällä viihtyisi. Varsinkin Petäjäskoskella tykkään asua, kun siellä on niin hyvät naapurit”, hän nauraa.

Takaisin Jutut -sivulle