Kolumni: Haluan huomata hyvän

Elämä on hyvin tavallista. Niin tavallista, että välillä meinaa ihan kyllästyttää, ja päivien tapahtumaköyhyys latistaa mieltä.
Olen naureskellut monille mobiilisovelluksille, jotka muistuttavat ihmistä tekemään milloin mitäkin: juomaan vettä, nousemaan tuolilta, menemään nukkumaan. Keväällä latasin oman puhelimeeni mielialasovelluksen, jota olen täyttänyt päivittäin.
Hetken päästä minun oli nielaistava entinen nauru, sillä tuo sovellus on auttanut minua.

Tylsä elämä koostuukin yhtäkkiä monista tärkeistä asioista, jotka eivät ole lainkaan itsestäänselvyyksiä. Työ on iso ilo, samoin yhdessä syöminen. Ihmisten tapaaminen hoitaa mieltä, samoin liikkuminen, käsityöt ja lukeminen. Hirvittävän huonoja päiviä minulla on ollut oikeastaan vain silloin, kun katastrofaalinen migreeni on moukaroinut kalloani tunnista toiseen.
Mutta vaarattomilla pääkivuilla ja kulkutaudeillakin on viestinsä: tervehtymisen jälkeen osaa taas hetken olla iloinen siitä, että on terve ja jaksaa ja voi tehdä arkisia asioita.
Elämässäni tapahtuu yllättäen kaikenlaista! Sitä on tapahtunut koko ajan, mutta en ole kiinnittänyt siihen huomiota. Tavalliset tiistait ja torstait ovat nyt tuntuneet hyviltä päiviltä; jokainen päivä on lahja.

Hyvien asioiden huomaamiseen auttaa myös kiitollisuuspäiväkirja, joka helposti kuulostaa höpsöltä jutulta. Mutta yksinkertaisuudessaan siinä on taikaa. Se, minkä huomaat, vahvistuu.
Joskus olen kirjoittanut, että tavallisista päivistä muodostuu aikojen saatossa hidas, yksinkertainen pianokappale, jossa on verkkainen ja aavistuksen tylsä melodia. Mutta silti se on tavattoman kaunis – eikä menetä tenhoaan monien kuuntelukertojen jälkeenkään.

Maria Hyväri