Kolumni: Kun lainasin naapurin emäntää

Aina ei pärjää omillaan. Joskus joutuu lainaamaan mitä kummallisimpia asioita. Pitkään olen luullut, että erikoisin lainaamani esine olisi ollut kahvimylly. Sen tarve yllätti erään kauppareissun jälkeen. Tuolloin löysin myymälän hyllystä erityisen edullisia kahvipaketteja ja innostuneena ostin niitä useampia. Syy hinnan halpuuteen paljastui kotona: se oli jauhamatonta papukahvia. Yritin jyystää papuja hienoksi pyörittämällä pulloa papujen päällä, mutta vaikka ratina olikin aikamoinen, työn tulos oli kehnonlainen. Silloin ei auttanut muu, kuin lähteä naapurista lainaamaan kahvimyllyä, jollaista ei enää kotonani ollut.

Mutta mitäpä myllystä! Tänään muistin, että olenhan minä joskus lainannut paljon enemmänkin: toisen naapurin emäntää! Hän oli hyvä perhetuttu ja monin tavoin miellyttävä, joten ymmärrettävää lienee, että hädän hetkellä käännyin hänen puoleensa.
Kävi näin: Pientilamme vakituinen lypsäjä joutui yllättäen sairaalaan. Kaikista muista kotitöistä selvisin hienosti, mutta kun illansuussa menin navettaan, laitoin vanulla varustetun siivilän tonkan nokkaan ja istahdin lypsyjakkaralle ämpäri kädessäni, tuli eteen taitojeni rajallisuus. Vaikka olin kymmeniä kertoja nähnyt kuinka maitoa herutettiin utareista lypsyämpäriin valkoisina suihkuina, se ei onnistunutkaan käytännössä. Kokeilin jokaisen kantturan kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Vedin ja puristin, kuten olin lypsytekniikasta kuullut. Muutama valkoinen pisara irtosi vaivalloisesti, mutta ei puhettakaan, että ämpärin pohja olisi peittynyt!

Silloinpa ei auttanut mikään muu, kuin lähteä lainaamaan sitä naapurin emäntää. Eipä hänellä ollut poikamiehen pyyntöön vastaansanomista. Ei ollut isännälläkään, joka kakistelematta luovutti puolisonsa minun käyttööni. Yhdessä pyöräilimme kotiini ja kohta maito alkoi irrota sieltä, mistä minä en sitä esille saanut. Muutaman päivän ajan tätä touhua jatkui, kunnes vakituinen lypsytyöntekijä alkoi taas hoitaa hommaansa.
Sellaista oli elämä ennen maaseudulla. Naapuriapu annettiin, kun joku sen tarpeessa oli. Ajatellaanpa vaikka entisajan laajoja pärekattoja. Ne tehtiin melkein aina talkootyönä. Kylän miehet tulivat ja naulasivat katon muutamassa tunnissa.

Tapio Isokivelä