Kolumni: Odottelun iloja

On se jännä, miten samanpituiset tunnit voivat tuntua niin erilaisilta.
Toisinaan aika lentää kuin siivillä, joskus se matelee kiduttavan hitaasti. Erityisen pitkiltä minuutit tuntuvat silloin kun odottaa jotain mukavaa tapahtuvaksi.
Viime viikko oli minulle henkisesti rankka, ja kun juuri tuolloin tukea kaivatessani puolisoni sattui olemaan Ruotsissa työreissulla, päivät tuntuivat todella pitkiltä ja yksinäisiltä. Onneksi hoksasimme, että voisin kotona odottelun sijaan matkustaa hänen luokseen viikonlopuksi.

Niinpä lähdin ex tempore -reissulle alle vuorokauden varoitusajalla. Pakatakaan en ehtinyt kuin puoli tuntia ennen starttia. Kiirehän siinä tuli, ja kävelin linja-autoasemalle niin lujaa kuin pääsin.
Saavuin paikalle muutamaa minuuttia ennen bussin lähtöä hiestä läpimärkänä vain kuullakseni, että bussi on reilusti myöhässä. Kävellessä minuutit olivat kuluneet hurjaa vauhtia ja nyt ne tuntuivat taas junnaavan paikallaan lähtöä vartoessa.
Koko bussimatkakin kesti ikuisuuden.
Väsytti, joten en jaksanut kuluttaa aikaa millään mukavalla tekemisellä, mutta en myöskään saanut nukuttua epämukavalla penkillä. Onneksi perillä odotti vastassa ystävä, jonka kanssa pitkästä aikaa kuulumisia vaihtaessa ilta hurahtikin sitten ihan hujauksessa.

Seuraavana aamuna heräsin kuudelta ehtiäkseni puoli kahdeksaan mennessä satamaan.
Tällä kertaa tulin rauhassa ja olin ajoissa – taas vain todetakseni, että pitkä ja odotuksentäyteinen päivä pitenisi entisestään. Laiva oli nimittäin yli tunnin myöhässä aikataulusta.
Kärsivällisyyttäni koeteltiin nyt toden teolla. Rakkaan syleilyyn pääseminen tuntui kohtuuttoman kaukaiselta.
Päätin vaikka väkisin kaivaa odottelun positiiviset puolet esiin. Matkan aikana sain luvan kanssa ottaa etäisyyttä arjen stressitekijöistä ja opetella hetkessä elämistä.
Otin kiikarit esiin ja tarkkailin lintuja ympärilläni. Nautiskelin teestä ja paneuduin käsityöprojektiini. Kuuntelin musiikkia ja ajatuksiani.
Tarkkailin ihmisiä ympärilläni. Otin valokuvia. Kirjoitin tarinan. Ja yhtäkkiä huomasin, että minullahan onkin kiire ehtiä taxfreehen ostamaan suklaata, ennen kuin laiva saapuu Tukholmaan.
Ja kyllä se rakkaan näkeminen oli kaiken sen odottelun arvoista.

Sonja Alasalmi