Kolumni: Ravintolat auki
Koronaepidemian leviämisen hillintään tehdyt toimenpiteet maamme hallituksen taholta ovat olleet varsin onnistuneita ja kansalaiset ovat ohjeisiin suhtautuneet vakavasti. Suomalainen on kuuliainen ja se kuuliaisuus kyllä tässä pandemian vastaisessa taistelussa on palkittu. Hallitus teki riittävästi ja nopeasti rajoitustoimenpiteitä, jotka myös purivat taudin etenemiseen. Ihmisten kokoontumisen mahdollistavat tilat ja tapahtumat suljettiin myös melko aikaisessa vaiheessa. Monet koronan tartuntapesäkkeet on todettu alkaneen jostakin yökerhosta tai bilepaikasta. Niiden sulkeminen ja suljettuna pitäminen on edelleen perusteltu.
Nyt alkaa olla sitten koronan jälkeisen ajan pohdinta. Miten rajoituksia puretaan niin, ettei tauti räjähdä uudestaan hallitsemattomaan leviämiseen. Koulujen ja varhaiskasvatuksen avaamiset olivat jo oikeansuuntaisina askeleina tähän suuntaan. Yhteiskunnan rattaat pyörivät huonosti, jos vanhemmat keskittyvät kotona lastenhoitoon ja etäkoulun valvontaan. Nyt vanhemmat on jo vapautettu työelämään ja lapset kouluihin ja päivähoitoon. Niiltäkin osin yhteiskunnan rattaat alkavat pyörimään.
Seuraavaksi pitää saada baarit ja ravintolat auki. On harmi, että maamme hallitus ei saanut ajamastani toiveesta huolimatta alueellisesti vahvempia askeleita ravintoloiden aukaisemiseksi. Niillä alueilla, jossa koronatapauksia on vähän tai niitä ei ole viikkoihin enää tavattu, olisi luontevaa purkaa rajoituksia nopeammin. Samalla veronmaksajien tukea tarvittaisiin vähemmän, kun yritykset saisivat oman toimintansa käyntiin mahdollisimman nopeasti. On ollut varsin ikävä huomata, että joillekin puolueille tuki on aina paras vaihtoehto, kun yritysten toimintaedellytyksistä puhutaan. Minusta oikea ratkaisu olisi liiketoimintamahdollisuuksien palauttaminen niin nopeasti kuin se epidemian hillitsemisen näkökulmasta on mahdollista. Verorahoille on paljon muutakin käyttöä.
Eduskunnassa on käsitelty tällä viikolla ravintolapaketin yhteydessä myös ravintola-alan työntekijöille suunnatusta tonnin tuesta työntekijöiden takaisin palkkaamiseen. Suunta on hyvä ja talousvaliokunta onkin antanut puoltavia lausuntoja hallituksen linjauksille Eduskunnan tahtotilaksi. On hyvä, että ravintoloille saadaan työvoimaa rekrytoitua edes tuettuna mahdollisimman pian, jotta yhteiskuntamme rattaat alkaisivat jälleen tämän epidemian aiheuttaman äkkipysäyksen jälkeen oikeasti toimia. Vaikka korona ei ole yhteiskunnasta vielä minnekään kadonnut, pitää silti yhteiskunnan normaalien toimintojen käynnistyä. Kunhan muistetaan huolehtia hygieniasta, turvaväleistä ja ohjeista, joilla taudin leviäminen pidetään asioissa.
Juha Pylväs