Kolumni: Yhdessä tästäkin selvitään
Muutamia viikkoja sitten ei luultavasti ollut kovin montaa ennustajaa julistamassa, missä tilanteessa olemme tänään. Viimeistään valmiuslain käyttöönotto pari viikkoa sitten herätti monet ihmiset, miten vakavasta asiasta on kysymys. Uudenmaan maakuntarajan sulkeminen on hyvin poikkeuksellinen toimenpide. Paniikkiin tai epätoivoon ei ole silti syytä, mutta rajoitustoimet ja ohjeet on otettava tosissaan. Meillä jokaisella on nyt vastuu siitä, että omilla toimillamme estämme koronavirusepidemian leviämistä.
Käsien pesu ja turhien kontaktien välttäminen ovat avainasemassa.
Maalaisjärjenkäyttö auttaa pitkälle. Ja viranomaisten ohjeiden noudattaminen. Sooloiluun ei ole nyt kenelläkään varaa, eikä sen miettimiseen, miten voisin kiertää ohjeita. Toimimalla oikein suojelemme itseämme, mutta erityisesti niitä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Korona ei välttämättä aiheuta itsellä oireita. Siksi tuudittautuminen siihen, että en levitä tautia, on vaarallista.
Terveyspuolen lisäksi korona on iskenyt lujasti yrityksiin ja niiden työntekijöihin. Monilla on huoli oman yrityksen tai työpaikan puolesta. Valtio on jo tehnyt suuria päätöksiä ja koettaa kaikin keinoin auttaa vaikeaan tilanteeseen joutunutta yrityselämää mikroyrittäjiä myöten. Viikonlopun aikana eduskunta hyväksyi massiivisen tukipaketin elinkeinoelämän tukemiseksi, jotta koronan rajoituksista selviäisi mahdollisimman moni terve yritys. Näihin talkoisiin tarvitaan nyt mukaan myös kunnat, vuokranantajat, viranomaiset ja pankit. Nyt ei ole paperien pyörittelyn tai byrokratian aika, vaan toiminnan ja joustojen etsimisen aika. Onneksi monet ovatkin tämän oivaltaneet ja tehneet omalta osaltaan nopeita päätöksiä tilanteen helpottamiseksi. Jo nyt monet kaupungit ja kunnat ovat esimerkiksi tulleet vuokrissa vastaan. Tätä soisin myös kaikkien muidenkin pohtivan.
Myös ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Syntynyt tilanne on uusi, pelottavakin eikä vastauksia kaikkiin kysymyksiin ole. Ihmisillä on kuitenkin selkeästi halu auttaa toisia sekä tukea omilla valinnoillaan varsinkin pienyrittäjien toimintaa. Erilaiset hyvät toimintamallit leviävät ja ideoita vinkataan matalalla kynnyksellä eri suuntiin. Monessa paikassa on polkaistu apupiiri pystyyn auttamaan vanhuksia arjessa ja asioinnissa. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
Nyt on hyvä hetki käyttää aikaa lähimmäisen tai vaikka naapurissa asuvan ihmisen ilahduttamiseksi. Soittamalla, sähköisillä välineillä, kortilla. Ei jätetä ketään yksin. Toisista välittäminen luo sen turvaverkon, joka kantaa meitä kaikkia henkisesti kriisin yli huomiseen.
Vaikka ajat ovat tuuliset ja pomppuiset, niin yhdessä me selviämme tästä. Suomen kansa on vaikeuksissa vahvimmillaan!
Juha Pylväs