Kuituhanke täyteen vauhtiin
Oulaisten Kuidun projektivastaavan Matti Heikkisen lisäksi valokuituverkkohankkeen parissa työskentelyn on muutama viikko sitten aloittanut myynnin ja markkinoinnin tehtävissä Heidi Romppainen, joka kiertää myös kuituilloissa.
Valokuituliittymien myyntiä yritetään vauhdittaa lisäksi erilaisten yhdistysten avulla.
2000 liittymän mukaan saaminen muutamassa kuukaudessa teettää työtä.
”Aikataulu on tiukka ja tavoite kova. Tiesimme aikaisemmasta kokemuksesta, että aktiiviset paikallistoimijat ovat olleet tärkeässä roolissa kuituverkkohankkeissa. Siksi kutsumme mukaan yhdistykset, jotka voivat ryhtyä omien linkkien kautta myymään liittymiä. ”
Liittymiä voivat ryhtyä myymään esimerkiksi urheiluseurat ja kyläyhdistykset.
”Kun asioita tehdään nopealla aikataululla, paikallisten aktiivisuus on isossa roolissa. Varainhankinnasta ja yhteistyöstä kiinnostuneet yhdistykset ja seurat voivat ilmoittautua ja laittaa meiliä osoitteeseen asiakaspalvelu@oulaistenkuitu.”
Oulaistelaisille jaetaan valokuitutietoutta monin eri keinoin. Muun muassa kuituiltoja järjestetään mahdollisimman paljon.
”Menemme paikalle, kun pyydetään. Sovittuja kuituiltoja on muutamia odottamassa.”
Toukokuun 18. päivä on tulossa myös toritapahtuma, jossa tietoa jaetaan ja samalla otetaan vastaan liittymien tilauksia. Aiemminkin valokuituhankkeiden parissa työskennellyt Romppainen kertoo, että yleisesti valokuituhankkeissa liittymien hinnat vaihtelevat satasesta jopa pariin tuhanteen euroon. Oulaisissa valokuituverkon liittymismaksu on 400 euroa.
”Mielestäni se on äärettömän edullinen. Joillakin paikkakunnilla liittymismaksu on ollut yli moninkertainen tuohon hintaan verrattuna. Lisäksi tuo maksu jaetaan kahteen eri maksuerään. Tämä on upea mahdollisuus oulaistelaisille.”