Kutojia kaivataan
Oulaistelainen naisporukka on aloittanut kutomiskampanjan.
Kampanjan tarkoituksena on saada kaikille paikallisissa hoivakodeissa asuville sekä kotihoidon piiriin kuuluville vanhuksille villasukat. Facebookista löytyy Villasukat lämmittämään laitoksiin -niminen ryhmä, jossa on tällä hetkellä reilut 30 jäsentä. Ryhmässä voi seurata kampanjan edistymistä.
”Työkaveri on juuri kommentoinut, että kahdet sukat tehty”, ilmoittaa itsekin kaksi paria kutonut Sari Rajaniemi.
Valmiit sukat voi palauttaa Cafe Hilppaan. Kampanjassa mukana oleva Tanja Suvanto kertoo, että Hilppaan voi toimittaa myös pelkkiä lankoja.
Naisporukan jäsen Aini Mäkelä on ollut mukana tukemassa kampanjaa, vaikka kutominen ei ole lempipuuhaa.
”Lahjoitan lankoja, värvään uusia kutojia ja toimin sovitusjalkana”, Mäkelä naurahtaa.
Naiset painottavat, että jo yksikin sukkapari auttaa. Vaikka kutojia löytyy jo Oulusta saakka, kaivataan kampanjaan edelleen lisää osallistujia, sillä tavoitteena olisi saada valmiiksi 350 paria sukkia.
”Toivottavasti ihmiset innostuisivat ja lähtisivät mukaan”, toivoo jo kuudet sukat kutonut Merja Krapu.