Laboratoriotulokset jatkossa ainoastaan potilaan tietoon – Oulaskankaalla tarkennettu käytäntöjä
Eräs oulaistelainen mieshenkilö oli ollut hiljattain hoidossa Oulaisten terveyskeskuksessa. Hän oli pyytänyt vaimoaan hakemaan verikokeensa tulokset Oulaskankaan laboratoriosta, jotka Oulaskankaan sairaalan määräyksellä oli otettu. Vaimo oli aina hoitanut niin varaukset kuin tulosten hakemiset.
Mutta tällä kertaa tulosten hakeminen ei enää onnistunutkaan. Laboratoriosta kerrottiin, että tulokset annetaan ainoastaan asianomaiselle itselleen.
Palvelupäällikkö Ulla Kiviniemi Nordlab Oulaskankaan laboratoriosta kertoo, että käytäntönä on ollut pitemmän aikaa se, että potilas voi pyytää laboratoriotuloksiaan hoitavasta yksiköstä. Hoitoyksiköt huolehtivat tulosten siirtymisestä yksiköstä toiseen, jos tietojärjestelmät eivät ole yhtenäiset. Joissain tapauksissa asiakas voi tarvita tuloksia nopeammin, jolloin hän on voinut poikkeuksellisesti käydä itse hakemassa tulokset laboratoriosta.
Ulla Kiviniemi tunnustaa, että heillä on ollut käytössä pienen yksikön liian hyvä palvelu. Toimintatapaa on kuitenkin nyt tarkennettu, ja tällä muutoksella halutaan vain parantaa asiakkaiden tietosuojaa.
”Potilastietojen väärinkäytöksiä meillä ei ole tapahtunut. Tarkoituksenamme on vain suojella tällä tavalla asiakkaitamme”.
Poikkeuksiakin kuitenkin edelleen löytyy. Niin sanotut itsemaksavat asiakkaat, jotka tilaavat laboratoriotutkimuksia joko ilman lähetettä osana oman terveyden seurantaa tai yksityislääkärin lähetteellä, saavat tuloksensa paperisena kotipostiin tai suoraan Oulaskankaan laboratoriosta, jos tulosten saaminen muuten viivästyy.
Oulaskankaan sairaalassa laboratoriopalveluja tuottavan NordLabin johtava lääkäri Tuija Männistö kertoo, että valtaosa heidän asiakkaistaan käy näytteenotossa ja saa heiltä laboratoriopalveluita osana julkista terveydenhuoltoa.
”Tuolloin asiakkaalla on laboratorioon tullessaan lähete omasta hoitoyksiköstä, kuten omasta terveyskeskuksesta, ja laboratoriotutkimusten tulokset annetaan asiakkaalle terveydenhuollon ammattilaisen toimesta kyseisestä hoitoyksiköstä. Laboratorio ei pääsääntöisesti luovuta potilaalle tuloksia, vaan ohjaa olemaan yhteydessä tutkimuksen tilanneeseen yksikköön eli esimerkiksi omaan terveyskeskukseen. Emme ota kantaa terveysaseman tai -keskuksen tapaan luovuttaa potilaan laboratoriokokeiden tuloksia”.
Tuija Männistö muistuttaa, että julkisen terveydenhuollon tekemien laboratoriotutkimusten tulokset siirtyvät pääosin myös OmaKantaan, josta potilas voi kirjautumisen jälkeen nähdä tutkimustensa tulokset.