Mielipide, eduskuntavaalit 2019: Soten valmistelussa palattava alkuperäisten tavoitteiden äärelle
Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen arvioi, että Sipilän eroilmoitus ja sitä kautta soten kaatuminen olivat hallituksen ja pääministerin oman sotkun tulosta.
Kokoomus ja keskusta sopivat poliittiset lehmänkaupat maakuntien ja valinnanvapauden kytköksestä jo kolme ja puoli vuotta sitten. Siitä asti sekä asiantuntijat että eduskunnan oppositio ovat kritisoineet uudistuksen tekotapaa voimakkain sanakääntein.
”Muille tämän hankkeen mahdottomuus on ollut selvää jo kauan aikaa sitten, mutta pääministerin ymmärrykseen tämä upposi vasta nyt viisi viikkoa ennen vaaleja”, Hänninen kuittaa.
Hänninen pitää tärkeänä, että soteuudistuksen valmistelussa palataan parlamentaariseen yhteistyöhön ja alkuperäisten tavoitteiden äärelle.
”Pääministeri on nyt kutsunut eduskuntapuolueet koolle keskustelemaan tilanteesta. Tämä on hyvä, mutta kutsun olisi pitänyt tulla jo kauan aikaa sitten”, Hänninen sanoo.
Hänninen näkee, että uudistuksen valmistelussa täytyy palata alkuperäisten tavoitteiden äärelle, eli vahvistaa erityisesti perusterveydenhoitoa ja parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta pitää ensisijaisesti vastata julkisten toimijoiden.
Hänninen toivoo myös, että terveydenhuoltolakia päivitettäisiin jatkossa niin, että työnjakoa on mahdollista tehdä alueellisesti joustavasti.
”Raahen ja Oulaskankaan sairaalat olisi voitu pelastaa, jos terveydenhuoltolakiin ja asetukseen ei olisi kirjattu niin sitovia raameja leikkaus- ja synnytystoiminnalle. Asetusta pitää muuttaa ensi kaudella”, Hänninen linjaa.