Musanurkka: Erja Lyytinen: Lockdown Live 2020

 

Tunnin ja 12 kappaleen Lockdown Live 2020 -albumi alkaa rouhealla sähkökitaranostatuksella. Erja Lyytisen levyllä mennään suoraan asiaan ja tämän yhden maailman parhaaksi rankatun blueskitaristin ydinosaamisalueelle.
Erityisesti Lyytisen slide-soittotyyli on saanut kansainvälistä tunnustusta ja siitä päästään tälläkin albumilla nauttimaan runsain mitoin, groovaava moderni blues rock kuvastaa musiikin tyyliä parhaiten.

Vaikutteita on kuitenkin monista rockin tyylilajeista. Lyriikoissa leikitellään ja kikkaillaan paljon sanoilla ja se tuo oman lisänsä kappaleisiin.
Monin tavoin onnistunut live-levy, joka on uskollinen Lyytisen tyylille, soundille mutta myös bluesrockille. Instrumentaationa pääosin sähkökitara ja -basso, rummut sekä Erjan vokaalit. Kitaran ohessa hän hoitaa ansiokkaasti myös laulut, vahva ja voimakas laulutyyli sopiikin mainiosti bluesin kaavaan.

Lockdown Live 2020 on livealbumi, joka on äänitetty striimatulta keikalta. Nimi viittaakin suoraan koronan aiheuttamiin eritysoloihin. Albumin elektroninen versio ilmestyi jo 6.11. kansainvälisellä tasolla mutta tupla LP-levy julkaistiin 27.11. Kappaleet ovat aiemmin jo levyillä julkaistuja ja nyt livenä yhdessä bändin kanssa kerralla äänitettyjä.
Omat lisämausteensa tuovat esiintymistilanteen sallimat musiikilliset ”revittelyt” sekä Erjan terveiset kotiyleisöille. Kaikki odotukseni täyttyivät tai oikeammin ylittyivät, näin Lyytinen on onnistunut tekemään oikeastaan aina.
Ehkäpä koko albumin paras kappale, Don´t Let a Good Woman Down on albumin aloitusraita ja yksi suosikkikappaleitani koko Lyytisen tuotannosta. Sellainen voimabiisi.
Lover`s Novels on puolestaan täynnä melodista pyörittelyä ja nokkelaa sanailua, Rocking Chairin tavoin. Nämä kolme kappaletta nousevat erityisesti esiin tämän livetaltioinnin osalta.

Tähdet: 5/5

Tiina Käpylä

Takaisin Jutut -sivulle