Oberstdorfia olohuoneissa
Kevät tuli ja sen mukana aurinko, loistavat hanget ja talviurheilun arvokisat. Tänä vuonna vuorossa on Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut Saksan Oberstdorfista.
Kotona istumista on piakkoin vuosi täynnä, sillä Virossa hälytystila julistettiin 12.3.2020. Aiemmin samana päivänä Mustamäen torin päälle rakennettu Prisma täyttyi ihmisistä, jotka ostivat makaronia, juomavettä ja vessapaperia. Siellä olin minäkin, trenditietoisena kansalaisena, varautumassa kahden viikon kotona oloon. Kaksi viikkoa meni, kaksi kuukautta kului ja nyt mennään kohden kahden vuoden ajanottopistettä.
Ei siis ihme, että tänä vuonna hiihdon MM-kilpailut iskivät syvälle sydämeen. Paljon muutakaan tekemistä ei kaupunkiasunnossa ole, kun varasto on siivottu kolmeen kertaan, kaapit on järjestelty ja tomaatit on istutettu. Hiihtokelejäkään ei enää ole, ja kevät tekee tuloaan nopeasti.
Tämä vuosi tuntuu olevan muutenkin hyvä arvokisavuosi. Vaatimattomat suomalaiset ovat jo ensimmäisen kisaviikon aikana napanneet kaksi yllätysmitalia. Lisää yllätyksiä voidaan odottaa saapuvaksi loppuviikolla. Norja on tutusti arvokisojen kuningas. Venäjä ja Ruotsi ovat olleet hieman alavireisiä, mutta Suomen media on silti tai juuri siksi pystynyt ottamaan irti kaiken ilon Venäjän epäonnesta.
Kaikista iloisin yllätys Oberstdorfissa on minun mielestäni kuitenkin se, että maastohiihtoon on saatu huima määrä uusia maita. Hiihto ei ole missään nimessä kuoleva laji, vaikka sitä usein Suomessa kritisoidaankin. Joukkueiden määrän kasvu tietää huikeita hiihtohetkiä myös tulevissa olympialaisissa. Naisten yhdistetty ei sinne vielä pääse, mutta toivo elää, sillä Oberstdorf oli vasta ensimmäinen taidonnäyte tuolla tiellä.
Jännitys on katossa, kun toisen kisaviikon lajisuoritukset ovat edessä!
Saana Vuoti