Oma ehdokas löytyi helposti

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestyksen alkaminen ei aiheuttanut suurta kävijävyöryä Oulaisissa. Vaalitoimitsija Pirjo Laakson mukaan ennakkoäänestyksen ensimmäisen päivän aamu oli Oulaisten lukiolla hyvin rauhallinen.
”Ihmisiä on käynyt tasaisesti. Ruuhkaa ei ole ollut”, totesi Pirjo Laakso.
Pirjo Laakso on ollut vaalitoimitsijana vuodesta 2009 lähtien. Koska tehtävä on tuntunut niin mukavalta, ei siitä ole halunnut jäädä syrjäänkään. Pirjo Laakson tehtäviin kuuluu äänestyslappujen antaminen äänestäjille sekä äänestyksen kirjaaminen tietokoneelle.
Vaalitoimitsijat vuorottelevat eri tehtävissä päivän aikana. Tällä kertaa toimitettavat vaalit ovat siitä historialliset, että äänestäjillä on mahdollisuus äänestää samaan aikaan kahdessa eri vaalissa. Tämän takia äänestämisessä kannattaa olla erityisen tarkkana.
”Pitää muistaa, että kirjoittaa numeron oikeaan lappuun”, toteaa Pirjo Laakso.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi eilen tiistaina. Aamukymmenen aikaan kuntavaaleissa oli äänestänyt koko maassa 21,9 prosenttia äänioikeutetuista. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella äänestysprosentti oli hieman alhaisempi, 19,6.
Alueemme kunnista Oulaisissa ennakkoäänestys oli kiinnostanut tiistaiaamuun mennessä 19,2 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestäjien määrässä mitattuna tämä tarkoittaa yhteensä 5496 ihmistä.
Merijärvellä äänestysprosentti oli 26, Ylivieskassa 19,1 ja Haapavedellä 21,6 prosenttia. Kuntavaalien vilkkaimmat ennakkoäänestäjät löytyivät Hailuodosta. Siellä äänestämässä kävi peräti 32,8 prosenttia kunnan äänioikeutetuista.
Aluevaalien ennakkoäänestysprosentti näytti tiistaiaamupäivällä koko maassa 21 prosenttia. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella prosenttiluku oli 18,8.
Oulaisissa aluevaalit kiinnostivat ennakkoon 18,4 prosenttia äänioikeutetuista. Merijärvellä luku oli 23,5, Haapavedellä 20 ja Ylivieskassa 18,4.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ykkönen aluevaalien ennakkoäänestyksessä oli tuttu nimi eli Hailuoto 31,1 prosentilla.

Oulaisissa ensimmäisten ennakkoäänestäjien joukossa lappunsa vaaliuurnaan kävi tiputtamassa Jarmo Törmälä. Hänelle äänestyspäätös oli tällä kertaa hyvin helppo, sillä ehdokas oli sama kuin aikaisemmilla kerroilla. Oulaisissa Törmälä haluaisi parantaa erityisesti paikallisten yrittäjien asemaa.
”Itsekin yrittäjänä toivoisi sitä, että kaupungin urakoitsijavalinnoissa suosittaisiin enemmän paikallisia yrittäjiä”, Törmälä toivoi.
Oman ehdokkaan valinta kävi nopeasti myös Paavo Rahkolalle. Henkilö oli sama kuin neljä vuotta sitten. Hän toivoo, että kaupungin elinvoimaisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota uuden valtuuston toimesta.
”Tuntuu, että koko kylä kuihtuu kasaan. Tärkeintä olisi säilyttää Oulaskankaan yöpäivystys täällä. Samoin kauppojen soisi säilyvän”, sanoi Paavo Rahkola.

Hyvää ehdokasta ei kannata vaihtaa, oli motto vaalipaikalle hieman myöhemmin saapuneelle Sirkka Ilomäelle. Hänenkin toiveensa suuntautuivat hyvinvointialueen eli Pohteen suuntaan.
”Lääkäriin pitäisi saada nopeammin aikoja. Tuntuu, että nyt hyvinvointialueen aikana tilanne on mennyt huonompaan suuntaan”, arvosteli Sirkka Ilomäki.